Lajivoima – määrittely ja mittaaminen

Lajivoima on mielenkiintoinen käsite, eikä vähiten pyöräilyn kohdalla. Poljinliikkeen yksinkertaisen luonteen johdosta voisi olettaa, että hyvä yleisvoimataso siirtyisi siihen suoraan tai ainakin kohtuullisen hyvin ja nopeasti. Päällisin puolin yksinkertaiselta vaikuttava suoritus vaatii kuitenkin kohdennettua harjoittelua, kuten kaikki eri urheilulajeissa ilmenevät suoritukset, joissa tulee tuottaa suuria määriä voimaa ja vieläpä nopeasti.

Mikä saa yhden kuskin lähtemään paikaltaan kuin tykin suusta ja saamaan aina pyörän mitan verran etumatkaa mutkista ulos polkiessa? Tässä jutussa pyritään valottamaan, että mitä hyvän poljinvoiman ja sprinttitehon takana on.

Lue pidemmälle, niin tiedät, mitä mielenkiintoisia oppeja videoista irtoaa!

Määrittelyn haasteet

Mikä poljinliikkeessä on sitten niin vaikeaa? Iso tuuma silmään ja jalat pyörimään, eihän se ole sen vaikeampaa? Kun suoritusta lähdetään purkamaan voimantuoton kompontteihin, käy nopeasti selväksi, että yksinkertaiselta vaikuttava polkimien veivaaminen kätkee sisälleen paljon korkean tason vaatimuksia. Tekstin pohjan tarjoaa Olympic Channel -sivustonAnatomy of An Athlete -videosarja, johon painonnostaja Dmytro Chumak ja BMX-ajaja Connor Fields ovat päässeet testattaviksi.

Lajispesifisen voiman määrittelyssä – ja vielä enemmän mittaamisessa – törmätään nopeasti ongelmiin. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, lajivoiman mittaaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta ja siinä pitää tyytyä kompromisseihin, joilla arvellaan olevan hyvä korrelaatio itse lajisuorituksen ja siinä ilmenevän voimantuoton kanssa. Painonnosto ja voimanosto ovat poikkeuksia, sillä niissä levytanko on lajissa käytettävä väline ja kilogramma on kilogramma riippumatta, että miten päin sen kääntää tai mistä suunnasta sitä katsoo. Esimerkiksi kamppailulajeissa voimantuottosuuntien mallintaminen testaustarkoituksessa on mahdotonta tai vähintäänkin haastavaa ja siksi on tyydyttävä yleisen tason testeihin, jotka ovat puolestaan voima- tai painonnostajalle hyvin lajinomaisia testejä, kuten esimerkiksi myöhemmin seuraavissa videoissa käytettävät räkkivedot reiden puolivälin korkeudelta.

Lajianalyysin perusteella pystytään päättelemään, että mikä voiman osa-alue on lajille ominaisin ja siten merkittävin. Valittavana on tuttu kolmikko:

  • Maksimivoima
  • Nopeusvoima
  • Kestovoima

Esimerkiksi lentopalloilijan maksimivoimataso on toissijainen sen jälkeen, kunhan se antaa riittävän pohjan mahdollisimman korkealle viritetylle nopeusvoimatasolle. Vastaavasti, painija tai kamppailu-urheilija tarvitsee jossakin määrin kaikkia voiman osa-alueita aina maksimivoimasta kestovoimaan. Painonnostajan ja BMX-pyöräilijän harjoittelu tähtäävät sen sijaan maksimivoiman kehittämisen ohella mahdollisimman korkeaan hetkelliseen tehontuottoon, mikä on korkealle viritetyn nopeusvoimatason ilmentymä.

Jos lajivoiman määrittelyyn haluaa antaa yhden ja kaiken kattavan vastauksen, se voisi olla muotoa: sen tunnistaa, kun sen näkee.

Esimerkiksi georgialaisen superraskaan sarjan painonnostajan Lasha Talakhadzen voimatempaukset eivät jätä arvailun varaan, että kyseessä on huippusuorittaja, vaikka laji ei olisi lainkaan tuttu.

Testit

Olympic Channelin videoissa urheilijat viedään kohtuullisen kattavan testipatteriston läpi, joka lähtee kehonkoostumuksen mittauksesta. Videot ovat nähtvissä kokonaisuudessaan alla.

Keskitytään videon pohjalta saaduissa testituloksissa kolmeen oleellisimpaan meidän tarkoituksiamme ajatellen.

Kevennyshyppy. Tasajalkaa tehtävä vertikaalihyppy nopealla suunnanmuutoksella mittaa alavartalon yleisen tason nopeusvoimaominaisuuksia. Sen vahvuutena ovat lähes olemattomat taitovaatimukset; jos urheilija ei taida tasajalkaa hyppäämistä, hommia löytyy muualtakin kuin lajiharjoittelusta.

Räkkiveto reiden puolivälistä. Testissä urheilija pyrkii tuottamaan mahdollisimman paljon voimaa vetämällä tankoa ylöspäin reiden puolivälin korkeudelta. Testi antaa merkittävästi lisää informaatiota urheilijan ominaisuuksista, kun se pystytään toteuttamaan videossa käytettävillä voimalevyillä, jotka pystyvät mittaamaan myös voimantuottoajan. Erityisesti nopeusvoimaurheilijalla on merkitystä voimantuoton huippuarvon lisäksi, että missä ajassa sen täysi arvo tai jokin tietty osuus, on se sitten 50 tai 70 %, saavutetaan.

Wingate-testi / 10 s sprintti. Pyöräergometrilla tai Wattbikella tehtävä Wingate on brutaali anaerobisen huipputehon ja kapasiteetin testi. Kun pyörään on asetettu tiettyä osuutta urheilijan kehonpainosta vastaava vastus, suoritus on hyvin yksinkertainen; vetoon lähdetään täysillä ja lopussa kiristetään! Wingate toimii käytännön esimerkkinä ajan suhteellisuudesta, sillä puoli minuuttia ei tunnu missään muussa yhteydessä yhtä pitkältä. Se, että miksi BMX-pyöräilijä Fieldsin testissä käytettiin 10 s sprinttiä, eikä täyttä 30 sekunnin Wingatea on arvoitus.

Wingatesta tai vastaavasta sprinttitestistä saadaan muun muassa seuraavia kiinnostavia suureita:

  • Huipputeho.
  • Testin aikana tehty kokonaistyö, joka mittaa anaerobista kapasiteettia.
  • Väsymisprosentti – miten paljon tehontuotto laskee vedon aikana.

Arvatenkin pyöräergometrilla tehtävä testi on pyöräilijälle niin spesifi kuin mahdollista. Vaikka pyörällä sprintin tekeminen ei kuulosta vaikealta suoritukselta minkä tahansa lajin urheilijalle, se sisältää silti yllättävän paljon nyansseja ja taitoa, kuten seuraavasta luvusta selviää.

Tulokset

Tulokset ovat taulukoituna alla.

Harmillisesti, Chumak ei tehnyt videossa kevennyshyppyä, joka olisi ollut varsin kiinnostava tieto, sillä huipputason painonnostajlta on nähty vähintäänkin kiitettäviä vertikaalihyppyjä. Eteenpäin päästään kuitenkin näilläkin tuloksilla.

Lähdetään liikkeelle räkkivedosta. Fieldsin aikaan saama 3480 N suuruinen voima on huomattava ja entistä kunnioitettavamman tuloksesta tekee, että se on Chumakin tulosta korkeampi. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa mahdolliset mittausvirheet, sillä mittaaja, laitteisto ja olosuhteet eivät olleet molemmissa testeissä samat. Reilu 150 N suuruinen ero voi siis hyvinkin mennä mittavirheen piikkiin, puhumattakaan laitteiston epätarkkuudesta, sillä Chumak nostaa ensimmäisellä yrityksellä vyötärönkorkuiset levypainoniput lattiasta ilmaan.

Pyöräergometrilla ja Fieldsin tapauksessa Wattbikella tehty testi on sitäkin kiinnostavampi. Teho voidaan laskea liikenopeuden ja voiman tulosta; mitä raskaampi vastus ja mitä suurempi kadenssi, sitä enemmän tehoa saadaan ulos – simple as that. Vertailukohtana, Tarttumapintaa lukuihin saa ketjujen vetolujuutta käsittelevästä tutkimuksesta, jonka mukaan 1800 W suuruinen teho saadaan aikaan 175-millisillä kammilla, ”isolla tuumalla”, 1000 N suuruisella poljinvoimalla (100 kg vastaava voima) ja 100 rpm kadenssilla. Fieldsin tuottama rouhea 2300 W lukema on eliittitasoa mistä tahansa kulmasta katsottuna – ja onhan se riittänyt Olympia- ja MM-kultamitaliin.

Chumakin tulos on sen sijaan vaatimaton, 1039 W. Videon perusteella voi uumoilla, että ohjeistus testiin jätti toivomisen varaa, sillä hän aloittaa testin istuen seisaaltaan tehtävän sprintin sijasta. Tämä yksistään selittää osan tuloseroissa, mutta ei kaikkea ja tästä päästään seuraavaan osa-alueeseen eli voimantuoton komponentteihin, jotka ovat lajispesifisen voiman ytimessä. Ennen pidemmälle menemistä, on toki hyvä huomioida mittavirheen mahdollisuus myös tässä testissä, sillä käytettävät mittalaitteet eivät olleet samoja. Se, että tulokset eivät olisikaan absoluuttisesti oikeita, ei kuitenkaan vesitä tästä eteenpäin tapahtuvaa tarkastelua.

Voimantuoton komponentit

Voimantuottoon vaikuttaa lukuisa määrä tekijöitä, joista tärkeimpiä on pyritty listaamaan alle.

  • Voimantuottosuunta
  • Bi- vs. unilateraalinen liike
  • Lihastyömuoto (jännitys-venytys)
  • Suorituskesto
  • Voimantuottoaika
  • Lihaksen jännityshistoria

Viimeinen eli lihaksen jännityshistoria tarkoittaa tapahtunutta lihastyötä lyhyellä aikavälillä, millä voi olla oleellinen vaikutus voimantuottoon. Esimerkiksi isometrinen jännitys korostaa välittömästi sitä seuraavaa konsentrista voimantuottoa. Tämä kohta ei ole kuitenkaan oleellinen tässä tarkastelussa, joten jätetään se pois luvuista tästä eteenpäin.

Alla on listattuna BMX-pyöräilyn poljinliikkeen ja painonnoston lajisuorituksen vaatimuksia eri voimantuoton komponenttien näkökulmasta. BMX-pyöräily koostuu toki paljon muustakin kuin vain mahdollisimman korkeasta tehontuotosta poljinliikkeen aikana, mutta keskitytään toistaiseksi siihen, koska siitä on mittaustulokset saatavilla. Painonnoston lajisuorituksessa huomioidaan niin veto-, vastaanotto- kuin nousuvaihe.

Taulukon pohjalta saadaan poimittua muutama arvokas huomio, joka selittää löytyneitä eroja testituloksissa.

Vaikka voimantuottosuunta on molemmissa sama, pyöräergolla saatavat huipputeholukemat eroavat toisistaan yli 1000 W verran. Ero tiivistyy ainakin osittain todennäköisesti kolmeen kohtaan: lihastyömuotoon, voimantuottoaikaan ja liikkeen luonteeseen eli onko se bi- vai unilateraalinen.

  • Harvassa lajissa lajisuoritus tapahtuu yksinomaan bilateraalisesti. Painonnosto on tässä kohdin harvojen joukossa, vaikka työnnössä saksaus onkin edelleen vallitseva tekniikka (kiinalaiset ovat tosin tästä eri mieltä). Jos suuri osa harjoittelusta tapahtuu bilateraalisesti, se ei ole tae, että voimantuotto on myös unilateraalisesti vastaavalla tasolla. Jostakin syystä siirtovaikutus on tyypillisesti korkeampi unilateraalisista bilateraalisiin liikkeisiin kuin toisin päin. Osasyynä voi olla, että unilateraaliset liikkeet kohdistavat epäsymmetrisen luonteensa johdosta erilaisia vaatimuksia lantion ja keskivartalon stablioinnille.
  • Lihastyömuotoja tarkastellessa polkupyörällä tapahtuva poljinliike on siinä mielessä erikoisuus, että siinä ei ilmene lähes laisinkaan venytys-jännityssykliä eli lihasjännekompleksin venymistä ennen konsentrisessa voimantuotossa tapahtuvaa lyhenemistä. Painonnostossa venymis-jännityssykli voi olla sen sijaan läsnä nostotyylistä riippuen jo 1. vedossa (lantion noston ja nopea lasku ennen noston aloitusta) ja viimeistään vastaanottovaiheessa.
  • Voimantuottoaika muodostaa kenties suurimman eron kaikista vertailun voimantuoton komponenteista. Painonnostossa vetovaiheen kesto 2. vedon loppuun voi olla nostajan tasosta riippuen 0,6-0,8 s, jota seuraa vastaanottovaihe. Oletuksella, että BMX-pyöräilijä polkee 125 rpm kadenssilla – joka on todennäköisesti alakanttiin – yhteen poljinkierrokseen kuluu 0,48 s, josta vain osa voidaan käyttää korkeimpaan voimantuoton vaiheeseen poljinliikkeen biomekaniikasta johtuen. Karkeana olettamuksena voi esittää, että poljinliikkeessä voimaa pitää tuottaa jopa 3-kertaa nopeammin kuin painonnoston vetoliikkeessä. Nopeusvoiman kohdalla ei olekaan kyse ainoastaan, että miten vahva urheilija on, vaan miten nopeasti voimaa pystytään tuottamaan.

Lopuksi

Videot ja niiden pohjalta saadut tulokset antavat mielenkiintoisen silmäyksen suorituskykyyn korkeimmalla mahdollisella tasolla. Vaikka tuloksissa olisikin reilusti heittoa, lajivoiman spesifinen luonne pitää silti paikkansa.

Vaikka poljinliike vaikuttaa päällisin puolin verrattain yksinkertaiselta, Chumakin maailmanluokan yleisvoimataso ei silti siirry siihen – ainakaan suoraan ensikokeiluilla. Tämä ei tarkoita, etteikö voima- ja vaikkapa vielä painonnostoharjoittelu  olisi hyödyllinen osa urheilijan voimaharjoittelua – pyöräilijät mukaan lukien. Itse lajitreeniä ja harjoittelun spesifisyyttä ei sovi silti unohtaa, etenkin harjoituskokemuksen karttuessa.

-Jukka Mäennenä
2.8..2020
@4130.fi
@jukka4130

____________

Haluatko oppia lisää?

Jos haluat ottaa voimaharjoittelun keskipitkän oppimäärän kerrasta haltuun, Maastopyöräkirja pitää sisällään yksinomaan maastokuskin voimaharjoittelulle omistetun luvun! Jos tämä jättää kylmäksi, Voimaharjoittelu – teoriasta parhaisiin käytäntöihin -teos on hyppy syvään päätyyn perätin 438 sivun muodossa! Sana poluilla on, että kyseessä on perusteellisin kotimainen voimaharjoittelusta kirjoitettu teos.

Tsekkaa kirjavalikoima täältä tai hyödynnä pakettitarjousta hankkimalla molemmat kerralla!

Kierrejouset pintaa syvemmältä – yksinkertainen komponentti kätkee sisälleen paljon tekniikkaa

Kierrejousia ei voi pitää varsinaisesti vallankumouksellisena tai uutena tekniikkana, sillä niiden valmistus ja käyttö ulottuu satojen vuosien päähän. Ensimmäinen kierrejousi patentoitiin tiettävästi jo vuonna 1763. Ensimmäisen patenttihakemuksen ja tämän päivän välillä on tapahtunut paljon, jopa siinä määrin, että maastopyörän jousituksessa kierrejousten käyttö on arkipäivää.

Ja mikä oleellisinta, kierrejouset ovat tekemässä paluuta lyhyen ilmaiskarien valtakauden jälkeen, joten mikäpä olisi parempi aika sivistää itseään, että mitä kierrejousen sisään uppoaa! Tällä tiedolla varustettuna pystyt valitsemaan takaiskariin juuri oikean kierrejousen ja tiedät aiheesta muutenkin enemmän. 

Jos kierrejousi-iskarien ja keulojen tarjoamat mahdolliset edut eivät olet tuttuja, perehdy aiemmin ilmestyneeseen artikkeeliin alla olevasta linkistä.

Miksi kierrejouset tekevät paluuta iskareihin ja keuloihin?

Mikä jousi on ja mitä se tekee?

Ensimmäiseksi on hyvä lähteä liikkeelle perusteista ja määritelmistä. Mikä jousi tarkalleen on ja mikä on sen funktio iskunvaimennuksessa? 

Kierrejousi on mekaaninen kappale, joka sitoo ja vastavuoroisesti vapauttaa energiaa hyvällä hyötysuhteella. Jousen varastoima energia on tyypiltään kineettistä eli se on peräisin liikkeestä, kuten vaikkapa nopeasta iskusta. Jousia voidaan käyttää esimerkiksi myös voiman kohdistamiseen kahden pinnan välillä. Säätönuppien ”kliksut” ovat varmasti tuttuja jokaiselle keulaa tai iskareita säätäneelle. Ne saadaan aikaan ns. pidätinkuulien ja jousen yhdistelmällä, jonka vastaparina on kuulille sopivilla lovilla varustettu tasainen pinta.

Jousen toiminta vaatii arvatenkin, että se on valmistettu sopivan elastisesta eli joustavasta materiaalista. Jos käytetty materiaali on liian kovaa ja haurasta tai vastaavasti pehmeää, siitä ei pysty valmistamaan toimivaa jousta. Esimerkiksi lasinen tai muovailuvahasta valmistettu jousi on hauska ajatus, mutta ei kovin toimiva sellainen. Jousten materiaaleihin pureudutaan tarkemmin myöhempänä.

Kun jousen tehtävää mietitään nimenomaan pyöräilyn näkökulmasta, saavutaan seuraavaan listaan:

  1. Kuskin ja pyörän muodostaman yhdistelmän kannattaminen halutulla korkeudella.
  2. Oikean sagin/painauman saavuttaminen, mikä mahdollistaa puolestaan jousituksen suunnitellun toiminnan.

Jälkimmäinen kohta eli halutun painauman saavuttaminen on erityisen tärkeä siksi, että hyvin suunniteltu jousitus on usein suunniteltu toimimaan tietyllä tapaa juuri painauman ympäristössä, mikä vaikuttaa mm. polkemiseen, rungon ajossa ilmenevään geometriaan jne.

Jousen valmistus

Vaikka jousen rakenne on hyvin yksinkertainen, sen valmistus laittaa raapimaan päätä. Jos ei muuta, jousen valmistuksen perusteiden tietäminen on ainakin mukavaa nice to know -kategorian tietoutta!

Jousen valmistukseen tarvitaan erityistä jousilankaa, joka muovataan kierrejouselle ominaiseen muotoon erillisellä koneella. Pienempiä eriä voidaan tehdä myös sorvilla. Jokainen kierrejousta käsissä pidellyt on pannut merkille, että jousen kierre ei voi olla täysin tasainen alusta loppuun, vaan päiden tulee olla tasaiset lineaarisen jousivakion saavuttamiseksi. 

Riippuen materiaalista, jousityypistä ja mitä lopputuotteelta halutaan, jousi voidaan lämmittää useaan kertaan valmistuksen aikana esimerkiksi karkaisun, halutun pinnankovuuden tai jousivakion merkeissä. Lopuksi jousi pulverimaalataan.

Oheisen videon Industrial Spring LTD valmistaa jousia langoista, jonka vahvuudet vaihtelevat hiuksen ja käsivarren välillä – vaikuttavaa! 

Materiaalit

Kierrejousissa käytetään erityistä jousiterästä, jonka materiaaliominaisuuksia voidaan jalostaa edelleen karkaisemalla tai muilla lämpökäsittelyn keinoilla, kuten jousien valmistuksen yhteydessä aiemmin mainittiin. Teräs on vakiinnuttanut paikkansa jousimateriaalina ensinnäkin hyvien materiaaliominaisuuksiensa, mutta myös edullisuutensa ansiosta. Nykyiset teräsjouset pystyvät kilpailemaan painossa titaanijousien kanssa, mutta hintalapun lukema on vain noin 1/3-osan titaanisiin verrattuna. 

Takavuosia huomattavasti – jopa puolet – kevyempiin teräsjousiin on päästy ennen kaikkea muuttamalla jousen kierrettä harvempaan suuntaan, mikä edellyttää vähempää määrää materiaali ja sitä kautta kevyempää painoa. Alla on lueteltuna muutaman valmistajan ilmoitettujen jousien painoja. Listasta näkee, että valmistajat painivat samassa sarjassa noin 10 g tarkkuudella. 

  • Fox SLS, 350 lbs/in, 70 mm isku, 251 g
  • EXT, 350 lbs/in, 65 mm isku, 259 g
  • MRP Enduro SL, 375 lbs/in, 65 mm isku, 261 g

Poikkeuksen listaan tekee Push Industries Hypercoil-jousellaan, joka on jonkin verran muita painavampi. Vastineeksi tästä Push lupaa jousille pidempää käyttöikää ilman muutosta jousen toiminnassa.

Mihin takavuosina kovassa huudossa olleet titaanijouset ovat kadonneet? Hyvä kysymys! Suurin syy on niiden tuntuvasti kovempi hinta ja kaventunut mahdollisuus painon säästöön nykyaikaisiin teräsjousiin verrattuna. Haasteet titaanijousien valmistuksessa ja sitä kautta laadussa voivat olla myös asian taustalla.  

”Beta C which is the most common spring wire used requires the manufacture to overcorrect for the characteristics of the material when winding. This makes the spring have a tremendously progressive spring characteristic with rates from spring to spring being all over the place.

Darren Murphy, Push Industries

Jousen jäykkyys

Jousivakio eli puhekielellä ilmaistuna jousen jäykkyys on usein eniten kiinnostava suure, kun suuntaa otetaan jousikaupoille. Se saadaan johdettua yksinkertaisesta yhtälöstä F = -kX, jossa k on nimenomainen jousivakio, F on jousen aikaan saama voima ja X tasapainoasemasta tai jousen lepopituudesta poikkeava etäisyys.

Jousivakio määräytyy mm. seuraavista ominaisuuksista:

  • Materiaali ja sen liukukerroin
  • Jousilangan halkaisija
  • Jousen kokonaishalkaisija
  • Käytössä olevien kierteiden lukumäärä
  • Kokonaispituus

Jousen valmistaminen täsmälleen halutuilla spekseillä ei ole aivan yksinkertainen juttu, kuten yllä olevasta listasta ja aiemmin linkatusta videosta selviää. Muutamat valmistajat mittaavat jokaisen jousen erikseen ja tekevät merkinnät kyseisen kappaleen jousivakiosta sen perusteella ennen tehtaalta eteenpäin lähetystä, mikä on kaikin puolin hieno käytäntö. Eräiden arvioiden mukaan pyöräalalla käytettävien jousien jousivakio voi vaihdella jopa 15 % ilmoitetusta. 

Jousivakio ilmoitetaan erityisesti takaiskareissa edelleen kuninkaallisilla yksiköillä eli tuumia ja paunoja käyttäen. Yksikkö lbs/in kertoo, että kuinka monta paunaa vastaava voima tarvitaan jousen kokoon painamiseksi tuuman eli 25,4 millimetrin verran. Sivistynyt maailma käyttää tässä jousivakion ilmoittamiseen N/mm yksikköjä. Muunnosta voi katsoa alla olevasta taulukosta, jonka Springdex on ansiokkaasti koostanut.

Progressiivinen jousi – uusi tulokas

Laadukas kierrejousi on ominaisuuksiltaan ennen kaikkea lineaarinen. Oheiset Peter Verdonen tekemät mittaustulokset ovat siis kaikkea muuta, mitä iskarin ympärille istutetulta jouselta halutaan.

Kuva: Peterverdone.com

Kierrejouseen voidaan kuitenkin rakentaa progressiota, jolloin sen käytös saadaan muistuttamaan paremmin ilmajousta. Tällä voidaan saada muutamia merkittäviä hyötyjä tilanteissa, joissa rungon jousitusratkaisu ei tarjoa itsessään vipusuhteen kautta merkittävästi tai riittävästi progressiota. Kyseessä ei ole millään muotoa uusi tekniikka, mutta sen soveltaminen maastopyöräilyn tarpeisiin on ottanut oman aikansa. 

Jouseen voidaan rakentaa progressiota ainakin kolmella eri tavalla:

  1. Yhdistämällä kaksi jousta sarjaan
  2. Käyttämällä kartiomaista (halkaisijaltaan muuttuvaa) jousilankaa
  3. Muuttamalla jousen kierrettä

Takaiskarin tapauksessa 1) vaihtoehto ei ole mahdollinen optio, keulan tapauksessa se olisi helpompi toteuttaa. 2) optio on puolestaan hyvin kallis toteuttaa, joten jäljelle jääväksi ratkaisuksi rajautuu kohta 3). Muuttamalla jousen kierrettä, siihen voidaan saada haluttu määrä progressiota. 

MRP oli ensimmäisiä valmistaja, joka toi progressiivisen jousen markkinoille isossa mittakaavassa. Siinä jousivakio kasvaa noin 20 %, kun jousen liikematkasta on käytetty noin 1/3. Toisin sanoen, kun jousi on painunut kasaan noin 20 millimetriä, jousivakio alkaa kasvamaan progressiivisesti. Oheinen kuva selittää jousen käyttäytymistä ja sen eroa perinteiseen kierrejouseen paremmin kuin sanoilla on mahdollista.

Otetaan laskuesimerkki, joka havainnollistaa perinteisen ja progressiivisen jousien eroa lukujen valossa. Esimerkit ovat 400 lbs/in tai toisin ilmoitettuna 70 N/mm jousi sekä progressiivinen +400 lbs/in jousi. Molemmat jouset ovat 65 mm iskunpituudella.

Jousikaupoilla – mitä muuta tarvitsee tietää?

Jousta ostaessa on syytä tietää ensinnäkin oikea jousivakio. Sen selvittämiseen löytyy onneksi useita laskureita. Sopiva painauma löytyy 28-33 % väliltä. Tarkka arvo riippuu mieltymyksistä, mutta myös rungon jousitusratkaisusta ja joustomatkasta. 

MRP Spring Calculator

TF Tuned Spring Calculator

Jos haluat pehmeältä tuntuvan takapään ja rungossa on kohtuullisen paljon joustoa, 150 milliä tai enemmän, tähtää lähemmäksi 33 % painaumaa. Jos haluat puolestaan hieman elävämmältä tuntuvan pyörän ja joustomatkaa ei ole käytössä merkittäviä määriä, tähtää alle 30 % painaumaan. Kierrejousella varustetulla iskarilla tarkan painauman selvittäminen ei ole yhtä yksioikoista kuin ilmaiskarilla. Keinoja kuitenkin löytyy:

  • Rock Shoxin iskareissa männänvarressa on prosentteja tai millimetrejä merkitsevä mitta-asteikko, aivan kuten saman valmistajan ilmaiskareissa.
  • Pohjaanlyöntikumin käyttäminen stopparina. Nosta pohjaanlyöntikumi männänvarren juuresta ylös, istu pyörän päälle ajovarusteiden kanssa, mittaa esillä jäävä männänvarren osa työntömitalla tai mittanauhalla ja jaa se iskunpituudella.
  • Mittaa jousen kiinnityslevyjen välinen etäisyys ja pyydä avustajaa toistamaan mittaus, kun istut pyörän päällä. Erotus antaa saman lukeman kuin edellinen pohjaanlyöntikumia hyödyksi käyttävä tapa. Saatu tulos jaetaan iskunpituudella, jolloin saadaan painauma.
  • Reverse Components julkaisee pian kyseiseen mittausoperaatioon tarkoitetun työkalun.

On kuitenkin syytä huomauttaa, että painauma antaa jousivakiolle lähtökohdan. Optimiarvon selvittäminen voi vaatia koeajoa ja huomioita, että miten pyörä käyttäytyy eri tilanteissa. 

Kun iskariin on valitsemassa jousta, kannattaa satsata kerralla kunnolliseen sen sijasta, että tyytyisi halvimmasta pataraudasta valmistettuun versioon. Korkealuokkainen eli niin sanottu high performance -jousi täyttää seuraavat kriteerit:

  • Se on valmistettu korkealuokkaisesta terässeoksesta, joka on kevyt ja säilyttää materiaaliominaisuutensa pitkän aikaa.
  • Jousessa on minimilukumäärä kierteitä jousen pituutta kohden. Jos kierteitä on enemmän kuin tarvitaan, jousi on pakostakin painavampi kuin on tarpeen, mikä on turhaa painoa. 

Lisäksi on syytä tietää seuraavat asiat.

Iskunpituus

Iskunpituus kertoo, että miten suuren matkan jousi pystyy puristumaan kasaan. Jos iskarin iskunpituus on 70 mm, siinä ei voi käyttää tätä pienempää jousta (esim. 65 mm), sillä jousi pohjaa ennen iskaria, mikä ei ole arvatenkaan haluttua. Jousta, jossa on suurempi iskunpituus kuin iskarissa voi sen sijaan käyttää hyvin.

Poikkeuksen muodostavat progressiiviset jouset, sillä merkittävästi jousen iskunpituutta lyhyemmällä iskarilla ei saada kaikkia progressiivisen jousen ominaisuuksia käyttöön.

Sisähalkjaisija

Ikävä kyllä eri valmistajat käyttävät eri sisähalkaisijalla olevia jousia, mikä tarkoittaa, että ne eivät sovi ristiin keskenään ilman erillistä soviteholkkisarjaa. Eri valmistajien jousien sisähalkaisijoita on listattuna alla.

ValmistajaSisähalkaisija
Fox35 mm
Cane Creek
Öhlins
DVO
Bos
Elka
36 mm
MRP
Rock Shox
38 mm
EXT38,5 mm

Kokonaismitta

Jousen kokonaismitta tai pituus tulee huomioida siksi, että iskarissa riittää kiristysvaraa uudelle jouselle. Ongelmiin törmätään, jos jousi on liian pitkä ja se pitää puristaa iskarin väliin, mikä johtaa ensinnäkin mielenkiintoisiin hetkiin asennuksessa, mutta myös vähemmän kuin optimiin toimintaan. Toinen mahdollinen ongelman lähde on, jos iskarin rungossa ei ole riittävän pitkällä matkalla kierrettä, jotta jousen kiristäminen onnistuu. Esimerkiksi Rock Shoxin iskareissa kierre on lyhyt, jolloin (noin) 120 millimetriä pitkän jousen kiinnittämiseen tarvitaan erilliset korokeholkit. 

Yhteenvetoa

Jos olet lukenut tähän asti, tiedät kierrejousista todennäköisesti ainakin vähän enemmän kuin ennen. Etsiessäsi kunnollista kierrejousta takaiskarin pariksi, panosta kerrallaan kunnolliseen malliin, niin saat kevyen ja mitä todennäköisimmin ilmoitettua jousivakiota vastaavan jousen, joka toimii lineaarisesti koko liikematkalaan.

MRP Enduro SL- ja EXT-kierrejouset täyttävät nämä kriteerit.

Jos etsit progressiivista kierrejousta esimerkiksi single pivot -runkoa varten, tsekkaa MRP:n progressiivinen kierrejousi. 

Kampien pituus – perusteltu mitta vai tiukassa oleva myytti?

Pyöräilyllä on pitkät perinteet, mikä on hieno asia, mutta se tulee myös muutamien haittapuolien kanssa, joista yksi on pitkään vallinneissa perinteissä hanakasti kiinni pitäminen. Varhaisimpia trendejä oli runkojen vaakaputkien asettaminen kirjaimellisesti vaakatasoon (käypä peruste nimen käytölle), maantiellä kapeiden renkaiden ja kovien rengaspaineiden käyttö ajatuksella, että mitä kapeampi ja kovempi rengas, sitä parempi rullaavuus. Maastopyöräilyssä runkogeometria oli pitkään jumittunut maantiepyörien pohjalta kehitettyyn malliin, kunnes moderni tai Forward-geometria – miksi sitä haluaakaan nimittää – sai jalansijaa muutamalta pioneerin taakan kantaakseen ottavalta valmistajalta, joihin lukeutuvat Mondraker, Geometron ja kotimainen Pole Bicycles. 

Kampien mitta on yksi pyörien spekseihin liittyvä ominaisuus, jonka taustalle ei ole saatu etenkään maastoajossa näpeissä tuntuvia perusteita, mittausdataa tai tutkimustietoa. ”Näin on aina ennenkin tehty” -perustelu on kantanut vuodesta toiseen, kuten se teki runkomitoituksen kohdalla. Tässä jutussa pohditaan kammen pituutta erityisesti maastoajon näkökulmasta niin tutkimustiedon kuin subjektiivisten kokemusten kautta. 

Kampi on vipuvarsi

Kampi toimittaa vipuvarren roolia voimansiirrossa, joka välittää kuskin poljinliikkeen rattaiden ja ketjun kautta takapyörälle eteenpäin suuntautuvaksi liikkeeksi. Poljinliikkeestä saatava vääntömomentti koostuu kahdesta tekijästä: 

1) Poljinvoima

2) Vipuvarren pituus

Mitä enemmän jokaiseen poljinkierrokseen taakse saa voimaa ja mitä pidemmällä vipuvarrella se tehdään, sitä suurempi vääntömomentti.

Poljintehoon päästään kiinni, kun huomioidaan tahti, jolla työtä tehdään. Tässä kohtaa kadenssi eli pyöritysnopeus tarvitaan yhtälöön mukaan. Lyhyt kaavan pyörittely on tässä kohdallaan, jossa P=Teho, F=Poljinvoima, V=(Poljin)nopeus, T=Aika, S=Etäisyys (tässä tapauksessa polkimen liikkeen muodostama ympyräkehä), L=Kammen mitta.

Pienellä pyörittelyllä päästään kiinni tehoon.

Alimman rivin yhtälön osoittajasta löytyvät muuttujat F ja L, kun taas nimittäjässä T. Tämä tarkoittaa, että mitä suurempi F eli voima ja L eli kammen pituus ovat, sitä suurempi tehontuotto. Vastaavasti, mitä pienempi käytetty aika on eli mitä vähemmän aikaa poljinkierrokseen kuluu (korkeampi kadenssin), sitä suurempi tehontuotto jälleen on. 

Mitä enemmän polkimelle kohdistaa voimaa, mitä pidemmällä kammella ja mitä nopeammin sen tekee, sitä nopeammin pyörä liikahtaa! Tämä ei ole millään muotoa uutinen, mutta teoriapohjaa on hyvä käydä ainakin lyhyesti läpi. Kaikki tämä on tehty oletuksella, että välityssuhde on vakio. Vaihteilla on totta kai oleellinen rooli ja niillä kadenssi pyritään pitämään optimialueella poljinliikettä ajatellen lihastyön ja energiantuoton näkökulmasta.  

Tällä päättelyllä voisi ajatella, että pitkät kammet tarjoavat selvää etua, ainakin siihen asti, kunnes poljin alkaa raapimaan maata huippuunsa asti hiotun poljinliikkeen aikana, joka tunnetaan lontooksi termillä magnificient stroke.

DMR AXE -kammet. 30 mm akseli, 2-osainen rakenne ja pituudet välillä 165-175 mm.

Elimistö ei ole kone

Jos polkimien pyörittämiseen rakennettaisiin kone, se olisi edullista suunnitella niin, että voimantuotto on tasainen koko poljinkierroksella. Elimistö ei toimi kuitenkaan näin ja voiman- sekä tehontuotto vaihtelevat poljinkierroksen kohdan mukaan. Voimakkain kohta on kellotauluvertausta käytettäessä noin kello 14-17 välillä. Dead spot eli niin sanottu kuolonkohta sijaitsee kello 12/18 kohdassa, jossa kammet ovat pystysuorassa. 

Poljinliikkeen tapahtumia voi kartoittaa polaarisella voimakäyrällä, joka löytyy vakiona mm. kaikista Wattbike-pyöristä. Tämän jutun tarkoituksena ei ole lähteä ruotimaan sen tarkemmin, että mistä voimantuoton profiili ja polaarisen voimakäyrän muoto poljinliikkeessä johtuvat. Yksinkertainen ja käypä selitys on kuitenkin mahdollista tarjota. 

Kello 14-17 välillä voimaa tuotetaan (ala)vartalon suurimmilla lihasryhmillä: etureisillä ja pakaroilla. Lisäksi voimantuotolle suosiollinen momenttivarsi on tässä kohtaa suurimmillaan kammen asennon ansiosta. Poljinliikkeen aikana takajalalla ylös vetäminen – joka ei ole täysin ongelmaton neuvo tai ajatusmalli – tapahtuu sen sijaan pääasiassa takareiden ja lonkankoukistajien lihaksilla, jotka eivät pysty kilpailemaan samoja niveliä ojentavien lihasryhmien kanssa. 

Lue lisää avo- ja lukkopoljinten eroista poljinliikkeen näkökannalta aiemmin ilmestyneestä artikkelista.

Avo- vs. lukkopolkimet – mitä oikeasti tiedämme?

Tutkittua tietoa

Asian kanssa ei olla onneksi pelkästään arvelujen varassa, sillä kampien pituuden vaikutusta on tutkittu runsaasti. Alla on lueteltuna kiinnostavimpia tutkimuksia ja niiden johtopäätöksiä aiheeseen liittyen.

The effect of bicycle crank-length variation upon power performance. Inbar, ym. 1982.

  • 30 sekunnin mittaisessa satulassa tehdystä sprintistä huippu- ja keskitehot eivät muuttunut merkittävästi kampien pituuksien ollessa välillä 125-225 mm – siis 10 cm vaihteluvälillä! 
  • Optimipituudeksi valikoitu 165 mm ja tehovaihtelu oli pientä 150-200 mm kampien pituudella. 
  • Yleisesti voidaan suositella 175 mm kammen pituutta, mutta ajajien yksilöllisten erojen huomiotta jättäminen voi aiheuttaa suorituskyvylle pullonkaulan. 

Determinants of maximal cycling power: crank length, pedaling rate and pedal speed. Martin, ym. 2001.

  • 16 kokenutta pyöräilijää teki maksimaalisen sprintin käyttäen kuutta eri kammen pituutta: 120, 145, 170, 195 ja 220 mm.
  • Maksimiteho oli huomattavasti korkeampi 145 ja 170 mm kammilla kuin 120 ja 220 mm kammilla.
  • Poljinliikkeen kehänopeus (käytetty termi pedaling speed) ja tahti (rate) kohdistavat erilaiset vaatimukset hermo-lihasjärjestelmälle. Ensimmäinen painottaa lihasten supistumisnopeutta, toinen hermo-lihasjärjestelmän aktivaatiota (excitation).
  • Tutkijat päätyivät suositukseen optimaalisesta kammen mitasta, joka on 20 % jalan pituudesta tai 41 % sääriluun pituudesta.
  • Vaikka tuloksissa oli eroa kammen pituudesta riippuen, standardit 170 mm kammet tuottavat todennäköisesti hyvän tuloksen suurella osaa aikuisikäistä väestöä.

Effect of crank length on joint-specific power during maximal cycling.  Barratt, ym. 2011.

  • Tavoitteena oli tutkia kampien pituuden vaikutusta maksimaalisessa sprintissä, kun poljinliikkeen nopeus (pedaling speed) ja tahti (rate) ovat vakioituja.
  • Käytetyt kampien pituudet olivat: 150, 165, 170, 175 ja 190 mm. 
  • Kampien mitta ei vaikuttanut tehontuottoon nivelten tasolla (joint-specific power) tai kokonaisuudessaan, kun poljinliike ja tahti otettiin huomioon.

Tämän hetken tutkimustieto antaa suhteellisen laveat raamit suositeltaville kampien pituudelle. Tieteellisen näytön puolelta ei löydy tiettävästi perusteita eräänlaiseksi standardiksi vakiintuneen 175 mm kampien käytölle.

Maastoajon vaatimukset

Maastoajo tuo mukanaan vaatimuksia, jota maantieltä ei löydy. Poljinkierroksella pitää pystyä tuottamaan satulassa tehokkaasti tehoa maastoajoa palvelevalla kadenssilla, jyrkkiin ja lyhyisiin mäkiin pitää pystyä kiihdyttämään rajallisessa tilassa, nousuja pitää pystyä vääntämään ylös ja maavaraakin tulisi olla sopivissa määrin.

Maastossa ajetaan luonnostaan enemmän putkelta, mikä tarkoittaa matalampia kadensseja ja vastaavasti suurempaa voimantuottoa poljinkierrosta kohden. Maavara on toinen merkittävä seikka, jonka merkityksen huomaa kaikessa vaikutuksessaan viimeistään, kun ajaa pyörällä, jossa keskiö on totuttua matalammalla. Jatkuvasti maastomuotoihin, kiviin ja kantoihin kolisevat kampien päät tai varuillaan oleminen voi haittaa ajamista toden teolla.

Vaihtelevien maastonmuotojen johdosta kampikierroksia voi ajatella olevan rajallinen määrä tiettyä etäisyyttä kohden. Näin on totta kai myös sileällä asfalttitiellä, mutta haastavassa maastonkohdassa voi olla tilaa esimerkiksi vain kahdelle kampikierrokselle ennen haastavaa obstaakkelia, joista halutaan saada tietenkin täysi hyöty irti.  

Kampien lyhentäminen 170 tai aina jopa 165 mm mittaan tekee suuren eron maavarassa. Suuremman, mitä se vaikuttaa paperilla tarkasteluna. Jo 5 milliä – puhumattakaan 10 milliä – tekee ison eron maavarassa ja ennen kaikkea tilan tunteessa maastonmuotojen päällä ja välissä navigoidessa. Kampi- ja poljinkosketuksia ei tarvitse varoa yhtä paljon kuin pidemmillä kammilla, ajo on huolettomampaa ja voi ajatella myös, että tarjolla olevista kampikierroksista saa enemmän watteja ketjuun, kun korvien välissä oleva tarpeeton varautuneisuus poistuu. Tämä on ainakin huomio omalla kohdalla.

Entä sitten satulassa polkeminen tai muuten tasainen tehontuotto pidemmillä kestoilla? Eivätkö lyhyemmät kammet aiheuta tässä kompromissia ja kaikki mahdollisesti saadut hyödyt kumoutuvat kokonaiskuvassa? Eivät – ainakaan oman kokemuksen mukaan ja myös tutkimustiedossa on trendiä tähän suuntaan.

Lyhyillä kammilla voi olla lisäksi ainakin periaatetasolla mahdollisuus ergonomisempaan ajoasentoon, sillä lyhyt kampi sulkee vähemmän lonkka- ja polvikulmaa poljinkierroksen yläasennossa

Viimeinen, joskaan ei välttämättä yksinomaan kauramoottorilla liikkuvaan pyörään sovellettava, pointti löytyy sähköpyörien puolelta. Kun moottori tarjoaa avustusta poljinliikkeen perusteella, se muuttaa ajotekniikkaa nopeasti suuntaan, jossa polkimet halutaan pitää liikkeellä lähes kaikissa tilanteissa, kun ajetaan tasaisella tai ylämäkeen. Ei-toivottujen kampi- ja pohjakosketusten johdosta valmistajat ovat alkaneet speksaamaan pyöriin jo ensiasennuksena entistä lyhyempiä kampia ja 165-milliset veivit ovatkin nykyään jo yleinen näky. Brittiläinen Hope tarjoaa jälkiasennusmallina jopa 155-millisiä malleja. ”Standardia” tai totuttua lyhyemmillä kammilla ajaminen voi tuoda ahaa-elämyksen maavaran ja siitä seuraavan polkemisen vapauden suhteen., vaikka suuri osa eteenpäin vievästä liikkeestä tuleekin sähkömoottorilta.

Loppusanat

Mistä 175-millisten kampien suositus ja niiden standardiksi muodostunut asema on peräisin? Kukaan ei tunnu tietävän varmasti. Vaikuttaakin, että paras tarjolla oleva selitys on, että näin on ainakin ennenkin tehty. Hyvin samanlainen tilanne vallitsi pitkään myös maastopyörien runkogeometrioiden puolella. 

Lyhyemmät kammet tarjoavat enemmän maavaraa, pitävät motocross-tyyliin jalat lähempänä toisiaan ajoasennossa putkella seisoessa, eivätkä muodosta merkittävää kompromissia polkemisen huipputehon tai taloudellisuuden suhteen. Jos nykyiset 175-milliset veivit tuntuvat passelilta, hienoa. Jatka samaan malliin kuin ennenkin. Seuraavaa pyörää tai uutta voimansiirtoa speksatessa kannattaa kuitenkin ottaa lyhyempien kampien optio ainakin harkinta-astelle, etenkin ajon ollessa painovoimavoittoista.

Ps. Oma ensikosketus 165-millisten kampiin tapahtui törmätessäni käytettyihin Shimanon XTR-kampiin hintaan, jota ei voinut vastustaa. Ensimetrit tuntuivat kuin olisi polkenut lastenpyörällä, mutta jo ensimmäisen lenkin puolivälissä uusien kampien kanssa oli sinut. Siitä lähtien kaikkiin pyöriin on tullut saman mittaiset kammet. Yksi asia mikä harmittaa on, että menin myymään nuo mainiot XTR:t yhden pyörän mukana.

-Jukka Mäennenä

@jukka4130

#lyhytkampivallakumous

Ramp Control -säätö – mitä se tekee ja miten se toimii?

MRP:n kehittämästä ja käyttämästä Ramp Control -säädöstä kuulee säännöllisesti kysymyksiä, että eikö se tee samaa kuin ilmatilan tilavuuden säätöön käytettävät tokenit? Lyhyesti, ei. Viestintä MRP:n suunnalta ei ole ollut Ramp Controlin suhteen kenties selvintä mahdollista, minkä johdosta sen toimintaa ja mahdollisia väärinkäsityksiä on hyvä aukaista.

Ilmajousen toimintaperiaate

Iskunvaimennin – oli kyseessä sitten keula tai takaiskari – tarvitsee kaksi pääkomponenttia toimiakseen: vaimentimen ja jousen. Jälkimmäinen voidaan toteuttaa paineistetulla ilmatilalla eli ilmajousella tai teräksisellä kierrejousella. 

Perinteinen kierrejousi on ominaisuuksiltaan lineaarinen niin, että sen kasaan painamiseen tarvittava voima lisääntyy suoraviivaisesti. Esimerkiksi takaiskarin 400 lbs/in jousi edellyttää jokaista tuuman suuruista liikettä 400 paunaa vastaavan voiman. Yhden tuuman pituuden muutos edellyttää siis 400 paunaa, kahden tuuman pituuden muutos 800 paunaa jne. 

Ilmajousi on sen sijaan luonteeltaan progressiivinen niin, että kasaan painaminen edellyttää voiman, joka kasvaa nopeammin kuin suoraviivaisesti. Alla oleva kuva selittää jousien eron. 

Ilmajousen etuna on keveys ja hyvä säädettävyys, etenkin kun negatiivisen puolen säätömahdollisuudet otetaan lukuun. Kierrejousen lineaarinen luonne on puolestaan ominaisuus, jota voidaan haluta tietyissä tilanteissa. Lisää kierrejousien toiminnasta takaiskareiden toiminnassa voi lukea aiemmin ilmestyneestä artikkelista. MRP Hazzard ja kierrejousi-iskareiden lyhyt oppimäärä.

Toiminta

Ilmatilan tilavuuden muuttaminen tokeneilla, spacereilla tai muilla vastaavilla palikoilla vaikuttaa haarukan toimintaan koko joustomatkan alueella ja kaikilla liikenopeuksilla. Ramp Controlin rakenne ja toiminta on huomattavasti monimutkaisempi.

Aloitetaan Ramp Controlin toiminnasta, joka perustuu ilman virtauksen rajoittamiseen. Kun eturenkaaseen kohdistuu nopea isku, keula painuu nopeasti kasaan ja paine kasvaa ilmajousen sisällä. Normaalissa ilmajousessa toiminta jää tähän, sillä ilmalla ei ulospääsyä ilmajousen kammiosta. 

Ramp Controlissa tilanne on toinen, sillä patruuna sisältää kaksi erillistä kammiota. Paineen kasvaessa ilma pääsee liikkumaan toiseen kammioon säädettävän venttiilirakenteen kautta. Toiminta perustuu tämän ilmavirran nopeuden rajoittamiseen. Mitä nopeammin ja enemmän ilmaa pitää saada liikkumaan toiseen kammioon ja mitä pienempi virtausaukko on, sitä suurempi ilmavirran rajoituksesta syntyvä vastustava voima on. Lisäksi vaikutus koskee vain joustomatkan loppuosaa, mistä myös säädön nimitys tulee; se lisää jousituksen ramp up -efektiä.  

Ramp Control lisää ilmajousen jousivakiota nopeissa iskuissa joustomatkan loppuvaiheessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Ramp Control -säädön vaikutuksen huomaa vain nopeissa iskuissa, jolloin lähes koko joustomatka on käytössä. Säädön ruuvaamista ei huomaa siis välttämättä parkkipaikalla pompotellessa, vaan se vaatii ajossa ilmeneviä tilanteita. 

Teoriassa tilanne, jossa Ramp Control -säädöstä ei ole hyötyä ilmenee, kun koko joustomatka käytettäisiin hitaassa g-out -tyylisessä tilanteessa jyrkän laskun jälkeen. Tällaiset maastonkohdat tai tilanteet ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia. 

Ramp Control -patruunan rakenne

Patruunan rakenne antaa jo selviä viitteitä sen rakenteesta. MRP:n Ribbon-keuloissa oleva Ramp Control -säätö on rakenteeltaan erilainen kuin lisätarvikkeena saatavat Ram Control Cartridge -patruunat (lyhyemmin RCC).

RCC koostuu ilmakammiosta, joka erotetaan pääilmatilasta venttiilimäisellä rakenteella. RCC:n 16-asentoinen säätö perustuu venttiilirakenteen ilmavirtaa rajoittavan ominaisuuden säätämiseen. Mitä suurempi virtausaukko on, sitä pienempi vaikutus on ja vastaavasti toisin päin. 

Pro-mallin toimintaperiaate on sama kuin normaalissa mallissa sillä lisällä, että se sisältää myös ilmatilan säädön erillisellä spacerilla. Pro-malli yhdistää siis Ramp Controlin ja perinteisen tokenin hyödyt. Se tulee vakiona Bartlett-keulassa ja on saatavilla Rock Shoxin Lyrik, Pike ja Foxin 36-keuloihin.  

Huomion arvoinen seikka, jossa ilmenee väärinkäsityksiä, liittyy Ribbon Coil -keulaan. Vaikka se käyttää nimensä mukaisesti teräksistä kierrejousta, se pitää sisällään Ramp Control -säädön. Air-mallissa säätönuppi löytyy kruunun päältä, kun Coil-mallissa on sijoitettuna alajalan päähän. 

Miten säätö tuntuu ajossa?

Oleellinen kysymys on, että miten säädön huomaa ajossa? 

Lähdetään oletuksesta, että ilmanpaine on ensinnäkin säädetty oikein tai kierrejousen tapauksessa valittuna on oikea jousi. Ramp Controlin ollessa kokonaan auki, keula voi pohjata vaikkapa reilun puolen metrin korkuisesta pudotuksesta syntyvän iskun seurauksena. Kun säätö asetetaan vähän vajaaseen puoleen väliin, vaikkapa 6/16 kliksua ja sama toistetaan, pohjaamista ei välttämättä tapahdu tai se on ainakin selvästi pehmeämpi. Kun säätö asetetaan 8-10 kliksun kohtaan, pohjaamiselta voidaan välttyä kokonaan, mikä puolestaan lisää kontrollia ja myös ajomukavuutta.

Mikä parasta, Ramp Control on nopea ja kätevä käyttää. Säätö onnistuu kirjaimellisesti käden käänteessä ilman työkaluja. 

Tsekkaa mallit alta ja kysy koeajomahdollisuutta!

Lue lisää aiheesta:

MRP Hazzard ja kierrejousi-iskareiden lyhyt oppimäärä

Lue pidemmälle ja mitä iskarin ”konepellin alta” löytyy ja onko kierrejousi-iskari sopiva lisä sinun pyörääsi!

Kierrejousi-iskarin hyödyt

Vieterijousellisen iskarin hyödyt ilmatoimiseen verrattuna ovat summattavissa seuraaviin kohtiin:

  1. Parempi alkuherkkyys. Kierrejousta käytettäessä iskarissa on kirjaimellisesti vähemmän liikkuvia osia ja ennen kaikkea pienempi määrä tiivisteitä vaativia liukupintoja. Pienempi tiivisteiden määrä tarkoittaa puolestaan matalampaa kitkaa, mikä puolestaan parantaa alkuherkkyyttä. Kansankielinen selitys paremmalle alkuherkkyydelle on, että ilmaiskarin männän ja tiivisteiden lepokitka on suurempi kuin kierrejousen kasaan painamiseen tarvittava voima. Herkempi jousituksen toiminta lisää puolestaan pitoa, mikä tarkoittaa nopeampia aikoja ja hauskempia hetkiä pyörän päällä!
  2. Vakaa toiminta. Ilman käyttäytyminen lämpötilavaihtelujen johdosta on huomattavaa. Ilma laajenee lämmetessään, mikä voi tarkoittaa, että ilmaskarin toiminta muuttuu pitkillä ja vaativilla laskuilla. Se, että missä määrin tätä tapahtuu käytännössä on oman keskustelun aiheensa. Kierrejousi toimii vakaasti kaikissa lämpötiloissa ja olosuhteissa. Luonnollisesti vaimennuksen toiminta muuttuu kylmissä lämpötiloissa, sillä se vaikuttaa öljyn virtaukseen viskositeetin muutoksen kautta.
  3. Huoltovapaus. Kierrejouselisessa iskarissa on vähemmän tiivisteitä ja siten mahdollisia vuotokohtia. Lisäksi oikean jäykkyisen jousen valinnan jälkeen painauma on varmasti oikea joka kerta, kun pyörän päälle istahtaa.

Miten kierrejousi-iskari toimii?

Iskarin toiminta, riippumatta onko se kierre- vai ilmajousellinen, perustuu vaimentimessa tapahtuvaan öljynvirtauksen rajoitukseen, mikä muuttaa liike-energian lämmöksi. Jousen ja vaimentimen roolit jousituksen toiminnassa voidaan jakaa karkealla tasolla seuraavasti:

  • Jousi tarjoaa vastuksen kuskin painolle ja pitää pyörän joustomatkan oikeassa kohtaa kaikissa tilanteissa. Lyhyesti sanottuna, jousi ”kannattelee” kuskia.
  • Vaimennin sitoo liike-energiaa hidastaen joustomatkan sisäänpäin- ja paluuliikettä. Ilman vaimenninta, iskari tai keula olisi vain kallis pomppukeppi. Vaimentimen käytös on myös liikenopeusriippuvaista. Vaimentimesta syntyvä voima tietyllä liikenopeudella vaikuttaa oleellisesti jousituksen toimintaan ja siten myös ajoon.

Tarkempiin yksityiskohtiin voi tutusta Vorsprungin videossa: The Tuesday Tune Ep 4 – Springs vs Dampers.

Iskarit voidaan jakaa rakenteeltaan kahteen eri tyyppiin: mono tube ja twin tube -malleihin. Nimensä mukaisesti systeemien erona on rakenteessa käytettävä kammioiden määrä. 

  • Mono tube = Iskarin ulkokuori ja runko toimivat itsessään sylinterinä, jonka sisällä mäntä, öljy ja kaasu sijaitsevat.
  • Twin tube = Iskarin rungon sisällä on erillinen öljykammio. Mäntä liikkuu sisimmän kammion sisällä.
Kuva: clubrsx.com

Molemmilla rakenteilla on vahvuutensa ja heikkoutensa, kuten kaikilla ratkaisuilla. Oleellista on, että molemmilla systeemeillä on rakennettu erinomaisia iskareita maastopyöräkäyttöön. Legendaarinen Cane Creekin Double Barrel edustaa twin tube -tekniikkaa, kun taas Fox RC4 ja DVO Jade ovat mono tube -tekniikan ympärille rakennettuja. Moottoriurheilussa twin tube -tekniikka tarjoaa selviä etuja, mutta maastopyöräilyssä tilanne ei ole läheskään yhtä selvä. Twin tube -iskarissa tapahtuvaa öljyn virtausta ja sen toimintaa on kuvattu hyvin Cane Creekin sivuilta löytyvässä kuvassa ja alla olevassa Foxin videossa. Vaikka video on tehty X2-iskaria esimerkkinä käyttäen, samat periaatteet löytyvät kaikista twin tube -malleista.

Vorsprungin video tarjoaa Jälleen kerran kattavasti informaatiota sitä hakeville: The Tuesday Tune Ep 9 – Single Tube and Twin Tube Shocks.

Millaiseen pyörään kierrejousi sopii?

Kierrejousi on luonteeltaan lineaarinen eli tarvittava voima kasvaa tasaisesti puristusliikkeen aikana. Esimerkiksi 400 lbs jousi edellyttää 400 paunan (n. 182 kg) voiman painuakseen kasaan yhden tuuman verran, kun taas kaksi tuumaa liikettä edellyttää 800 paunaa jne. 

Ilma käyttäytyy eri tavalla. Kun paineistettua ilmakammiota painetaan kasaan, syntyvä vastustava voima on luonteeltaan progressiivinen. Aiemman esimerkin tavoin, ensimmäinen tuuma voi edellyttää 400 paunaa, mutta kahden tuuman liike voi puolestaan vaatia 900-950 paunaa. Ilmajousen progressiivinen luonne ei ole hyvä tai huono asia, vaan enemmänkin ominaisuus, jota voidaan hyödyntää tai joissakin tapauksissa sitä pyritään minimoimaan. Tässä kohtaa rungon takajousituksen kinematiikka nousee ratkaisevaan asemaan. Jos takapään vipusuhde on vakio koko joustomatkan ajan, vaikkapa 2,4 arvoa esimerkkinä käyttäen vaikkapa, kyseessä on täysin lineaarinen/suoraviivainen jousitusratkaisu. Jos kinematiikka on suunniteltu progressiiviseksi, vipusuhde muuttuu joustomatkan edetessä, esimerkiksi 2,9 -> 2,35. Alussa vipusuhde on korkea, mikä mahdollistaa herkän alkuliikkeen, mutta joustomatkan edetessä vipusuhde laskee ja koko joustomatkan käyttö edellyttää entistä suuremman voiman. 

Havainnekuva jousien käyttäytymisestä.

Vipusuhde muuttuu harvoin tasaisesti ja se voi olla muodoltaan mitä tahansa laakean käyrän tai loivan S-muodon väliltä. Linkagedesign.blogspot -sivusto tarjoaa erinomaisen tietopankin asiasta enemmän kiinnostuneille. Kaiken lisäksi, sieltä löytyy lähes kaikkien yleisimpien runkojen tai niiden lähelle osuvien mallien kinematiikka avattuna.  

Tästä päästään nopeasti päätelmään, että iskarin ja rungon jousituksen tulee pelata hyvin yhteen. Otetaan seuraavat yhdistelmät esimerkiksi taulukon tai 4×4 matriisin tavoin. Vasemman puoleisessa sarakkeessa ovat jousitusratkaisut, pystyrivillä iskarivalinta ja niiden risteyskohdassa arvio, että miten yhdistelmä toimii. 

Progressiivisen jousi – uusi tulokas markkinoilla

Asiat eivät ole kuitenkaan aivan näin yksioikoisia – kiitos nykytekniikan! Kierrejousia on saatavana myös progressiivisina malleina, mikä laajentaa kierrejousi-iskareiden käyttöä runkoihin, joihin ne eivät muuten soveltuisi. Käytännössä tämä tarkoittaa täysin tai lähes lineaarisia jousitusratkaisuja, joita esimerkiksi ilman linkkuja toteutetut single pivotit usein ovat.

Progressiivisen jousen toiminta ja rakenne eivät ole salatiedettä, vaan toimintaperiaate on yksinkertainen. Jousivakio eli jousen jäykkyys riippuu neljästä tekijästä: materiaali, jousilangan halkaisija, jousen kokonaishalkaisija ja käytössä olevien kierteiden määrä. Progressiivisen jousen toiminta perustuu viimeksi mainittuun eli kierteiden lukumäärään. Progressio saavutetaan kiertämällä lanka tiheämmin toisesta päästä jousta, mikä lisää jousivakiota. 

MRP:n jousia.

MRP toi ensimmäisenä progressiiviset jouset fillarikäyttöön ja muut valmistajat ovat tulossa Cane Creekin tavoin tulossa hiljalleen perässä. MRP:n mallissa jousivoima kasvaa noin 25 % joustoliikkeen loppua kohden, mikä on tuntuva lisä edellä mainittujen lineaaristen jousitusratkaisujen kanssa. Parhaimmillaan progressiivinen jousi voikin parantaa jouston alkuherkkyyttä entisestään, mutta estäen samalla tarpeettomat pohjaamiset. 

MRP:n progressivinen jousi.

Jousen jäykkyys

Selvitä oikea jousen jäykkyys (tarkemmin jousivakio) katsomalla oheinen MRP:n jousilaskuri. Täytä tietosi ja saat laskennallisen tuloksen jäykkyydestä kuskin painon ja pyörän joustomatkan perusteella.

MRP Spring Calculator

Huomioi, että progressiivisella jousella tulee käyttää oletusarvoisesti samaa jousivakiota kuin tavallisella, lineaarisesti käyttäytyvällä jousella. Progressivisen jousen jousivakio alkaa eroamaan lineaarisesta noin 20 millimetrin liikematkan jälkeen. Jos jousivakion valitsee alakanttiin, perä voi vastustaa pohjaamisia kohtuullisesti, mutta painauma (engl. sag) ja keskialueen kantavauus eivät ole todennäköisesti oikealla alueella.

Rungon jousitusratkaisulla on myös vaikutusta jousivakioon ja siten oikean jousen valintaan. Yksinkertaiset single pivot -rungot (ilman linkkua) edellyttävät usein matalampaa jousivakiota (noin 25 lbs/in) verrattuna nelilinkkuperiin. Esimerkiksi TF Tuned -jousilaskuri huomioi tämän eron.

Onko kierrejousi sinulle?

Ilmaiskarit ovat parempia kuin koskaan ja niitä näkeekin huipputasolla asti niin alamäkiajossa kuin endurossa. Kaikkia kierrejousi-iskarin ominaisuuksia ja niistä saatavia hyötyjä on kuitenkin vaikea tai jopa mahdoton saavuttaa ilmajousella. Kierrejousi-iskari voi olla kokeilemisen arvoinen, jos:

  • Haluat jousitukseen lisää alkuherkkyyttä.
  • Vakaan ja toimintavarman iskarin kaikissa olosuhteissa.
  • Et pelkää kierrejousimallin tuomaa pientä painosakkoa. 

Mikä parasta, progressiivisella jousella on mahdollista nauttia kierrejousellisen iskarin hyödyistä rungoissa, joilla se ei ole ollut ennen mahdollista. 

Hazzard pintaa syvemmältä

MRP Hazzard- ja Raze-iskarit pohjaavat legendaariseen Elka Stage 5 -iskunvaimentimeen. Hazzard kunnioittaa Stage 5:n perintöä pitämällä saman ”työkalumaisen”, mutta viimeistellyn ulkomuodon, joka tulee runsaasta CNC-jyrsimen käytöstä valmistuksessa. Mikä erottaa Hazzardin kilpailijoista?

  • Jokainen kappale on valmistettu Yhdysvalloissa Coloradossa tilauksesta MRP:n päämajalla.
  • Iskarin voi tilata haluamillaan asetuksilla (engl. tune). Tästä lisää myöhempänä.
  • Saatavilla kaikissa yleisimmissä pituuksissa.
  • Shred Lever™ keinumisen esto vipu.
  • Sopii käytettäväksi suoraan progressiivisten jousien kanssa.
  • Hyvä varaosien saatavuus ja huoltomahdollisuudet Suomessa. Kysy lisätietoja tarvittaessa.

Tutustu takaiskareihin ja tarvikkeisiin alla olevista linkeistä. MPR Hazzard-iskareita löytyy mm. Pole Evolink 140- ja 158 -malleihin suoraan hyllystä! Hazzardin M/M-tehdasetukset (Medium-sisäänpäinvaimennus, medium-paluuvaimennus) tekevä mainion parin Evolink-rungon kanssa! Iskarikoot ovat: Evolink 140 – 200×57 mm, Evolink 158 – 216×63 mm.

Hazzard ja Evolink 140.

MRP Hazzard -takaiskari609-725 €

MRP Progressiivinen jousi149 €

MRP Enduro SL -jousi129 €

Takaiskarin reducer -setti23,5 €

Hazzardista sanottua

Hazzard keräsi kiitosta ja jopa suoranaista menestystä Bikemag.com-, Thestartgate.com-. Ridegg.com– ja Worldwidecyclery.com-sivustojen testeissä. Lue jutut kokonaisuudessaan klikkaamalla yllä olevia linkkejä tai tsekkaa tiivistetty versio alta! 

  • The first thing that I noticed about the MRP Hazzard coil shock was the absolute toughness of it, in a very good way! It seemed like a shock that we could really  “smash on” and not have to worry.
  • Immediately, when taking the stock DPX2 off and putting on the MRP Hazzard I felt the significant weight that was added to the bike. Although it was a bit heavier, this did not affect the bike’s efficiency while climbing or make the bike feel sluggish.
  •  The main thing everyone notices when switching from air to coil is obviously the small bump sensitivity. There was no question when it came to the Hazzard.
  • As a whole, we are very impressed by the beating the MRP Hazzard Coil was able to take. I think this is the most well rounded, burley yet tunable rear coil shock we have tested, and that includes just about all of the options.
  • Calling the MRP Hazzard just an all-mountain/enduro shock would be like naming your pet lion Mr. Snuggles. It will get people interested, but really, it kinda gives the wrong impression. The Hazzard is definitely an apex predator in the shock kingdom, able to devour every rock, root and braking bump in sight. 
  • There are few components that really make an impression when you hold them for the first time. The ones that make you think, “Dang. I’d give three-to-one odds that the only things in my garage that could survive the apocalypse are this shock and all the cockroaches.” The Hazzard is built like an absolute tank, take away the orange anodizing, and its utilitarian nature shows through. Both the shock body and piggyback reservoir are beefy, no-frills pieces, and the chunky adjustment dials have absolutely no play. 
  • Each click is solid, there’s no vague “please, be gentle” feel to them like a lot of adjustment dials have. The build quality gives a sense that someone, an actual person, was behind the construction of this shock. 
  • Coil shocks are known to be supple. The Hazzard almost takes this to an extreme though, compared to a Fox DHX2, the Hazzard had noticeably better sensitivity—a pinky finger pressing on the seat was enough to get the shock moving. Impressive. 
  • The Hazzard isn’t just good at going down hills, it’s also pretty great going up hills too. The climb switch, which MRP calls the “Shred Lever,” is for shredding up the hill—at least that’s how I’ve come to think about it. Fully closed, it stiffens the shock to about 80-percent lock-out—roughly comparable to a Cane Creek DBcoil IL’s climb switch. The high-speed circuit remains open, so if you forget to flick the switch for a descent, you won’t kill yourself or the shock. 
  • In recent years, the coil shock market has been steadily increasing in diversity. The MRP Hazzard is one of the more versatile new entrants to the field—it’s got the chops to handle big-bike duty, but with the Shred Lever it’s just as at home on a mid-travel trail bike. 
  • The small-bump sensitivity and build quality feel is second-to-none, and even after months of mud-fest smashing the Hazzard is silky smooth and seemingly hungry for more. 

  • The real fun began after dropping into the descending part of the ride, the ramp-up of the shock with the progressive spring immediately noticeable. Smashing through several g-outs and smaller jumps the bike felt like it was a lot more than a 125mm travel frame. It wasn’t just the harsh hits that the shock ate up, the small-bump compliance/traction was fantastic as well.
  • More time on the Hazzard continued to yield stoke and admiration for it. It’s all-around prowess on the hill make it exceptionally capable and highly versatile. When climbing with the shock open there was minimal pedal bob and finding traction was never a problem, the wheel stayed down and tracked the trail with precision. 
  • Some riders will ask about only having one rebound knob in a market overflowing with all of the knob options… I can say with confidence that the HSR/LSR relationship is dialed, having “moto-bounced” i.e. pulling a manual into a large object/compression/undulation a number of times, the bike stayed composed without a wild buck or strange destabilization. Across the adjustments, a single click of an adjuster is noticeable, it doesn’t take a lot of spinning to find the right setting.
  • I can’t say it enough: the progressive spring is a brilliant feather in the cap for MRP. The mechanical ramp of the spring kept the bike up on the mid-stroke and gave the feeling of a bigger cushion when things got wild. 
  • All told, too many people are sleeping on MRP right now regarding their suspension offerings, the package they have assembled in the Hazzard is just flat-out fantastic. Visually encouraging, mechanically inspiring, and built to huck, the Hazzard is a work-horse shock that is a real joy to ride. 
  • MRP Hazzard – you want a shock assembled in Colorado with a focus on lightweight bang-for-your-buck performance and clean aesthetics. 

Lisätietoa

Jos inhottava pikkunälkä lisätiedon suhteen jäi vielä vaivaamaan, seuraavat linkit ovat perehtymisen arvoisia.

Vorsprungsuspension.com – Tech Blog

Bikerumor.com – Suspension Tech: Why are coil shocks making a comeback on trail bikes?

Vitalmtb.com: Darren Murphy of PUSH Industries – The Inside Line Podcast 11

Vitalmtb.com: Vital MTB’s The Inside Line Podcast – Episode 8, Jose Gonzalez, Director of Suspension Development, Trek Bicycles

Linkagedesign.blogspot.com

Shimrestackor.com – Asiaa simmilevyistä ja iskarin tuunauksesta todellisille tekijöille.

Pinkbike.com – MRP Ribbon Coil & Hazzard: The Ultimate Coil Combo

-Jukka Mäennenä, 8.12.2019

5 syytä käyttää ketjunohjuria

Ketjunohjurit ovat kuuluneet maastopyöriin MRP:n oranssien rullien päivistä lähtien. Narrow-wide-rattaiden (lyhyemmin NW-ratas) lanseerauksen ja yleistymisen myötä ketjunohjurit jäivät hetkeksi pyöristä pois – palatakseen vain uudelleen. Miksi näin on?

NW-ratas on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas idea. Tiiviisti ketjun muotoja jäljittelevä ratasprofiili pitää ketjun huomattavasti paremmin paikallaan tavalliseen rattaaseen verrattuna. Kun tähän yhdistetään jatkuneesti jäykistyneet takavaihtajan jouset tai Shimanon käyttämä kytkin, ketjulla ei pitäisi olla muuta vaihtoehtoa kuin pysyä paikallaan rattaalla – ainakin teoriassa. Käytäntö onkin aivan toinen asia, sillä rattaiden ja ketjun kuluminen väljistävät NW-rattaan ja ketjun liitosta niin, että ketju pääsee liikkumaan vapaammin sivusuunnassa kovassa. Kun tähän yhdistetään takavaihtajan kuluminen, jousen kuoleentuminen ja Shimanon tapauksessa kytkimen löystyminen, ketjun paikallaan pysyminen ei olekaan enää selviö. 

Pro-kuskit näyttävät tässäkin tilanteessa suuntaa. EWS-kiertueella ketjunohjurin käyttö on itsestäänselvyys. Vastaavasti XC:n maailman cupissa ohjureita on todennäköisesti jo suuressa osassa pyöriä ja jatkumona tästä myös gravel-pyörät varustetaan entistä useammin asianmukaisella ohjurilla ja kuten kohta selviää, hyvästä syystä. 

Alla on koottuna viisi syytä, miksi ketjunohjuri on mitä todennäköisimmin perusteltu hankinta myös sinun pyörääsi, oli kyseessä sitten maasto- tai gravel-pyörä.  

1) Ketjut pysyvät päällä – etenkin silloin, kun sillä on merkitystä. Ketjun putoaminen ei ole todennäköisesti katastrofitilanne yksin ajaessa tai edes porukkalenkillä. Kisatessa tai vaikkapa Strava KOM:ia jahdatessa tämä ei-toivottu tapahtuma ei kuitenkaan naurata. Tähän voi tarjota vasta-argumenttia, että ketjut eivät ole pudonneet kertaakaan ennenkään ilman ohjuria, joten ei sellaista tarvitse kisassakaan. 

Jos mieli toimii yhtään samalla tapaa kuin tyypillisellä maastokuskilla, vauhtia (tai ainakin yritystä) on numerolappu tangossa usein muutama pykälä lisää, mikä tarkoittaa kovempaa rytyytystä, tiukkoja polkaisuja ja joskus myös linjavalintoja, joista kuski voi yllättyä itsekin. Nämä ovat kaikki otollisia kejtun kadottamiselle sieltä, missä se halutaan pitää.

Koin tämän omakohtaisesti toissa vuonna Enduron SM-cupissa. Ensimmäinen ketjun pudotus tapahtui kellotetulla EK:lla kisan aikana ja sekös nauratti. Jatkoin tästä oppimiseksi määriteltävällä menettelyllä, eli minimoin saman virheen toistamisen mahdollisuuden ruuvaamalla ohjurin pyörään lähes välittömästi kisaviikonlopun jälkeen. 

2) Voimansiirto pysyy ehjänä. Pudotessaan ketjun päätyy harvoin rattaalta ulospäin nätisti poljinakselin ympärille. Todennäköisempi paikka on jossakin keskiön, chainstayn ja kammen spider-osan välissä, johon se on saateltu voimakkaan polkaisun seurauksena. Joskus lopputulema voi olla hyvinkin eksoottinen esimerkiksi niin, että ketju on mennyt leveyttään melkein puolet kapeammasta raosta ja pitäisi saada jotenkin sieltä pois. Arvatenkin ketjun päätyminen väärään väliin voimansiirtoa ja vielä sivusuuntaisen väännön alla ei ainakaan paranna ketjun ja siten koko voimansiirron toimintaa. 

3) Ketjunohjuri voi parhaassa tapauksessa pelastaa rungon. Liittyen edelliseen kohtaan. Gravel-pyörillä ajettavat polut ja tiet tulevat jatkuvasti haastavammaksi, mikä tarkoittaa suurempaa ketjun putoamisen riskiä. Kun ketjun polkaisee voimalla rattaan ja rungon chainstayn väliin, jälki voi olla rumaa. Esimerkiksi kevyt hiilikuiturunko voi löytää voittajansa tällaisessa tapahtumassa. Ketjunohjuri onkin parhaimmillaan halpa vakuutus, kun miettii muita vaihtoehtoja, jotka rajautuvat laminointiin tai uuden rungon hankkimiseen. 

4) Turvallisuus – katseen voi pitää ajosuunnassa. Kuinka monesti olet laskenut katseen keskiöön ketjun pudotessa ja yrittänyt ehkä kalasteltua ketjun takaisin rattaalle vaihteiden käytöllä ja pienellä poljinliikkeellä? Jossakin harvassa tapauksessa tämä on saattanut jopa onnistua. Jokainen sekunti, joka vietetään voimansiirron vikadiagnostiikkaa tehden, on pois ajosuunnan ja -linjojen tarkastelusta, joka pitäisi olla kuskin prioriteetti numero 1. Kävelyvauhdissa tuskin pääsee tapahtumaan suurempaa vahinkoa, mutta vauhdikkaassa laskussa tilanne on toinen.

5) Ketjut on parasta pitää päällä myös sähköpyörässä. Sähköpyörissä ketjulle ja voimansiirrolle kokonaisuudessaan kohdistuu parhaimmillaan voimia, jotka ovat vastaavat tilannetta, jossa pyörän päällä olisi kahden kuskin jalat. Kun ketju joutuu tällaisessa tilanteessa väärään väliin, jälki on harvoin nättiä. Tässä kohtaa ei voi olla mainitsematta, että Bosch on valinnut MRP:n uuden 4. sukupolven CX-moottorinsa viralliseksi ohjuritoimittajaksi! Boschin tai Shimanon E8000/E7000 moottorilla varustettuun pyöräänsä voi ostaa ohjurin ennakkotilaajan hintaan alla olevasta linkistä!

Osta tästä – MRP 1X v3 E-MTB -ohjuri

Pidä ketjut rattaalla ja katse tiessä, niin pääset todennäköisemmin ilman kalusto- ja henkilövaurioita kotiin!

Katso tästä: MRP-ketjunohjurit

-Jukka Mäennenä

18.10.2019

Miksi kierrejouset tekevät paluuta iskareihin ja keuloihin?

Kierrejousi tekee paluuta iskareihin ja keuloihin! Miksi? 

1) Herkkyys. Vähemmän tiivisteitä ja pienempi lepokitka johtavat herkempään jousituksen toimintaan. 

2) Huoltovapaus. Jälleen kerran, vähemmän tiivisteitä ja o-renkaita – vähemmän huollettavaa.

3) Toimintavarmuus ja vakaa suorituskyky. Ajossa ilmenevät lämpötilat vaikuttavat mahdollisesti ilmajousen toimintaan. Teräksen tapauksessa tarvittaisiin muutama sata astetta korkeampia lämpötiloja. 

4) Katu-uskottavuus. Ollaan rehellisiä, kierrejousi vain näyttää paremmalta. Simple as that.

Ja kaikkien tietämä, mutta harvoin puhuttu salaisuus:
”Like Big Oil and Big Tobacco, the Big Air lobby has pushed air-suspension on you for their own benefit.” 

Lue koko ja teksti tiedät enemmän! 👉

MRP Ribbon Coil & Hazzard: The Ultimate Coil Combo

Onyx Racing Products -navat ja vapaaratasmekanismit

Navat ovat pyörän komponentti, jota ei tule ajatelleeksi ennen kuin ne eivät toimi halutulla tavalla. Harva asia on ärsyttävämpi kuin välys etu- tai takanavassa, tiensä päässä olevat laakerit tai mikä pahinta – paukkuva ja ylilyövä vapaaratas. Varmatoimisuuden ja huoltovapauden lisäksi navat saisivat olla lisäksi vielä kevyet.

Tässä jutussa sukelletaan Onyx-napojen sisään ja mitä hyötyjä ne tarjoavat. Vaikka kyseinen napasetti ei kiinnostaisi pätkän vertaa, jutun loppuun lukeminen kannattaa, sillä voit suunnata seuraaville napa- ja kiekko-ostoksille paremmilla pohjatiedoilla varustettuna. 

Mikä tekee hyvän polkupyörän navan?

Hyvä napasetti täyttää ne toimintavaatimukset, mitä sille on ostaessa asetettu ja mielellään vielä mahdollisimman huoltovapaasti ja luotettavasti. Käytännössä tämä tarkoittaa herkästi rullaavia napoja, jotka eivät pauku kovimmankaan polkaisun alla tai aiheuta harmaita hiuksia muista syistä.

Lisäksi navat tulee saada halutulla pinnojen reikien lukumäärällä. Maastoajossa lukumäärä on mitä todennäköisimmin 28 tai 32 kappaletta, kun taas BMX-pyörissä 36 pinnan kiekot ovat standardi. Plussaa on, jos akselimitoituksessa löytyy säädettävyyttä niin, että vaikkapa sama etunapa käy 15 tai 20 mm akselille esimerkiksi päätyholkkien vaihdolla. Vanhempaa 15×100 mm -standardia olevan etunavan pystyy nykyaikaistamaan halutessaan Boost-adapterisetillä.

Navoista ei voi puhua ottamatta puheeksi laakereita. Laadukkaat urakuulalaakerit ovat edellytys hyville navoille. Pyöräilijät ovat nykyään onnekkaassa asemassa, sillä lähes kaikki vähänkin laadukkaat navat ja kiekot toimitetaan tyypillisesti hyvälaatuisten laakerien kanssa. High end-valmistajat kuten Chris King ja Onyx (näihin palaamme myöhemmin!) tarjoavat keraamisten laakerien option. Perinteisiin teräksestä valmistettuihin laakereihin verrattuna ne saattavat tarjota pienen edun kitkan ja painon suhteen. Se, että mitä käytännön merkitystä näillä seikoilla on esimerkiksi maastoajossa, on jo oma keskustelun aiheensa. Toki, jos haluaa vain ja ainoastaan parasta, asia on sillä sipuli ja voi satsata suoraan keraamisiin laakereihin.

Hyvin suunniteltu ja laadukkaista materiaaleista rakennettu napa kestää usean kauden vähäisillä tai jopa olemattomilla huoltotoimilla. 

Vapaaratas

Vapaaratas on käytännössä kytkinmekanismi, joka kytkeytyy päälle vain yhteen pyörimissuuntaan. Mekanismi voidaan toteuttaa usealla eri tavalla. Yleisin ratkaisu on räikkämekanismi, joka koostuu kynsistä, jousista ja kynsien vastakappaleena toimivasta hammaskehästä.

Muita ratkaisuja ovat:

Ratchet-systeemi. DT Swissin käyttämässä systeemissä kaksi ulkokehältään ja sivuiltaan hammastettua ”rinkulaa” tarttuvat yhteen. Systeemi on toimintavarma ja kestävä. Newmen käyttää vastaavaa, mutta se toimii yhdellä jousella DT:n kahden sijasta.

Chris Kingin RingDrive on rakenteeltaan ja periaatteeltaan samankaltainen. Kytkinmekanismin kontaktipinnat ovat viistot toisiinsa nähden, minkä ansiosta ne tarraavat sitä voimakkaammin toisiinsa, mitä enemmän voimaa systeemiin (tässä tapauksessa ketjuun) kohdistuu. 

Onyxin vapaakytkin (engl. sprag clutch). Tietääkseni Onyx on ainoa, joka käyttää tätä rakennetta vapaarattaassa. True Presicionin -napojen toimintaperiaate on todennäköisesti samanlainen, mutta valmistaja ei avaa sitä sivuillaan tarkemmin. Vapaakytkimellä saadaan muutamia mukavia ominaisuuksia, joita ei ole mahdollista saada muilla ratkaisuilla (ainakaan yhtä yksinkertaisella, huoltovapaalla ja kevyellä rakenteella):

  • Vältön kytkentä.Toisin sanoen, kytkentä nappaa heti kiinni, kun polkimille laittaa voimaa. Valmistaja itse mainostaa ominaisuutta termillä instant engagement.
  • Täysi äänettömyys.Vapaakytkin ei pidä surinaa, pärinää tai mitään muutakaan ääntä. Onko tämä huono vai hyvä asia jää kuskin itsensä päätettäväksi.
  • Toimintavarmuus ja huoltovapaus.Oikein mitoitettuna ja hyvin valmistettuna vapaakytkin on hyvin huoltovapaa rakenne, sillä se ei sisällä pieniä rikkoutuvia osia ja voima kohdistuu kymmenille mekanismin kappaleille sen sijaan, että voimaa olisi välittämässä vaikkapa vain 4 tai kynttä. 

Video kertoo tässäkin enemmän kuin sanat, että mitä mekanismin pellin alla tapahtuu.

 

Miksi vapaarattaan kytkennällä on väliä?

Mitä nopeammin vapaarattaan kytkentä tapahtuu, sitä pienempi vapaaliike tai välys polkimissa on. Pieni vapaaliike edellyttää puolestaan erittäin tiheää kytkentämekanismia, joka voidaan saavuttaa:

  1. Ratkaisulla, jossa POE-luku on korkea, vaikkapa 100:n paremmalla puolen.
  2. Vapaakytkimellä tai muulla vastaavalla mekanismilla.

Peter Verdone on pyöritellyt matematiikkaa vapaarattaan kytkentään ja polkimien vapaaliikkeeseen liittyen. Kammen päässä, eli polkimen kohdalla tapahtuvan vapaaliikkeen kaava näyttää seuraavalta:

 

Insinööri ja kaavanpyörittäjä Verdone arvostaa vapaakytkimen antamaa välitöntä kytkenää ja kirjoittaa Onyxin navoista seuraavasti:

“Really. I use Onyx hubs on my bikes. They are simply the most amazing and profoundly good bicycle part I’ve used on my bike since SPD pedals over 25 years ago. Why? They make my ride better, more fun, I put more power into it, in a more controlled way. They are awesome. You know why you don’t see a lot of them on high-end bikes? The weight. They weigh a bit more than other hubs that do nothing for the bike other than drive down the overall weight. I’d choose the heavy Onyx hubs any day of the week over another hub while people who only look at weight have never even tried them. This really is a glaring example of a simple choice, driven by weight, can make a bike less of a bike.”

Ja vielä kokemuksia asiakkaalta Onyxin napasetin hankinnan jälkeen:

Kokemuksista; Vasta muutama lenkki takana, mutta navat vaikuttavat kyllä todella hyviltä! Vähän jopa yllätyksenä minulle, niin takanavan välitön ”0 asteen POE” -kytkin tuntuu kuitenkin suurimmalta edulta teknisessä maastossa, pienen vierintävastuksen ja hiljaisuuden lisäksi. Pystyn ajaamaan läpi sellaisia tuttuja kohtia, jotka menivät usein
tunkkaamalla aiemmin, varsinkin märällä. Selkeästi itse vähätellyt tuon ominaisuuden merkitystä.

Miksei vapaakytkimiä näe enempää?

Jos kynsimekanismi jää monessa mielessä vapaakytkimen varjoon, miksei niitä näe enemmän ja useammin? Syyt kohdistuvat kahteen kohtaan: painoon ja valmistuskustannuksiin.

Vapaakytkin sisältää yksinkertaisesti enemmän materiaalia ja koska mekanismin pitää kesää suuria voimia, käytettyjen materiaalien tulee olla lujia, mikä jättää esimerkiksi kevyet alumiiniseokset pois laskuista. Toiseksi, vapaakytkin on arvokas mekanismi valmistaa. Sitä näkeekin usein huomattavasti kalliimmissa komponenteissa, joista Specializedin käyttämä Brosen sähkömoottori on käypä esimerkki.

Lisäksi mahdolliset patenttirajoitukset ovat oma lukunsa, mikä mahdollisesti rajoittaa mekanismin esiintymistä kyseisessä sovelluksessa.

Lopuksi

Selviääkö edullisemmalla napasetillä, jossa on todennäköisesti pieni POE-luku?  Aivan varmasti. Nopea vapaarattaan kytkentä tarjoaa jonkinasteisen suorituskykyedun, mutta on samalla myös makuasia. Omalla kohdalla pidän Onyxin vapaarattaan välittömästä tuntumasta, mutta pystyn ajamaan toisaalta ilman probleemia tai hampaiden kiristelyä Pinion-vaihdelaatikon tuomalla hyvin matalalla POE-luvulla.

Muita Onyxin napojen tuomia mukavia ominaisuuksia ovat mittava värivalikoima, kaikki yleisimmät akselimitoitukset ja -standardit ja Shimanon Micro Spline -yhteensopivuus. Mahdollisimman hiljaista pyörää hakeva tai muuten vapaarattaan äänestä vähän pitävä löytää Onyxin navoista oivan vaihtoehdon. Halutessaan navat voi lisäksi virittää lisähinnasta suoraan tehtaalta keraamisilla laakereilla.

Tsekkaa uudet Vesper-navat tästä! Jos et löytänyt mieleistäsi tai harvinaisempi koko tai akselimitoitus on kiikarissa, laita viestiä info@4130.fi 

Tsekkaa myös tarkempi esittely Onyxin malleista ja ominaisuuksista tästä linkistä tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

 

-Jukka Mäennenä

29.9.2019

Eurobike 2019 – parhaat palat!

Eurobike messut ottivat paikkansa jälleen Saksassa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Friedrichshafenissa paikkansa ottavat ”festivaalit” ovat pyörämaailman suurimmat, mikä myös näkyi ja tuntui. Tavaraa ja näytteilleasettejia oli tarjolla yhtään liioittelematta neljän Helsingin Messukeskuksen verran!

DVO:n Jade X -iskari pultattuna (oletettuun) Alutechin pyörään.

Hyppää peremmälle ja katso, mitä messuilla tuli eteen ja tarttui kameran muistikortille!

Tässä joitakin kohokohtia, parhaita paloja tai muuten vain mielenkiinnon puoleensa vetäviä nostoja.

Spankin Vibrocore-sisuksella maustettua droppitankoa saa varmasti riittävään 52 cm leveyteen asti!
Nuorten kuskien tarpeet olivat huomioitu messutarjonnassa selvästi. Tässä Commencalin 24-tuumainen versio aiheesta tulevalle enduro- ja dh-sukupolvelle.
Pala historiaa! Foesin LTS-runko on monokokkitekniikkaa huikeimmillaan. Väri on aina oikea – kiillotettu alumiini.
DMR:n uusi poljin jättää kuskille valinnanvaraa avo- ja lukkopolkimen väliltä – lennosta! Polkimesta löytyvät siis flätti- ja lukkopuoli.
DMR Vault on flättipoljinten (kruunattu) kuningas. Pitoa voi lisätä tai halutessaan vähentää tarvikepiikkisarjalla.
Orangen Speedworkista on vaikea sanoa, että sopiiko se suoralle vai droppitangolle – vai kenties molemmille?
Orangen gravel-pyörä oli varustettu Foxin 40-millisellä keulalla. 
Orangen sähköistetty uutuusmalli. Voisi ajatella, että brittivalmistajalla on ollut kristallipallo käytössään, sillä rungon viistoputki ei ole tarvinnut paljoa suurentamista, jotta siitä on saatu akulle paikka.
Venäläistä mallia olevan dynon päässä oleva Pushin iskari oli mahdotonta jättää kokeilematta.

Zeroden 29”-kiekoilla rullaava ja ennen kaikkea Pinion-laatikolla varustettu Katipo sai aikaan voimakkaita omistamisen tunteen halua! Pushin Eleven-Six -iskari kruunasi kokonaisuuden.
Katipon voimansiirto lähempää. Tämä pyörä löytyi Pinionin ständin kyljestä.
Orangen pyörien ohjaamoon oli speksattu niin sanotusti parempaa Seppälää, eli Burgtecia. 
Hissitolpat tulevat vauhdilla myös gravel-pyöriin ja hyvästä syystä. Tässä X-Fusionin versio aiheesta.
DVO:n uusi Jade X -kierrejousi-iskari.
White Industriesin navat ovat karkkia artesaanikiekonkasaajille. Kiillotettu väri on vähintään yhtä näyttävä kuin anodisoidut.
Merkki ajan hengestä? Zwiftin osasto oli vähintään saman kokoinen tai jopa isompi kuin moottorivalmistaja Boschin.
Bikepacking on gravel-pyöräilyn ohella ehkä voimakkaimmin nouseva trendi. Myös Evoc on lähtenyt matkaan mukaan ja laukkuja näkee jo täysiverisissä maastopyörissä.
Uutuusmerkki Arc8:n kuitukovatarakka on nätti kokonaisuus. Geometria on myös astetta fiksumpi valtavirtaan verrattuna.
Tehonmittauksen spealisti saksalainen SRM on puskemassa markkinoille useita uutuusmalleja, mukaan lukien Shimanon uuden XTR:n.
Pinion-vaihdelaatikon sisältö. Insinöörin unelma ja tekniikan vihollisen painajainen? Monimutkaisista sisuskaluistaan huolimatta vaihdelaatikko on erittäin huoltovapaa.
Pole Bicyclesin osasto oli täyttä CNC-pornoa! Stamina 180 rungot olivat varustettu saksalaisen pienpajan Intendin keuloilla, takaiskareilla, kammilla ja ohjaamokomponenteilla. Beast-componentsin kuitukiekot olivat vielä kuin hartsi laminaatin päälle.
Intendin nurin-narin-keula on herättänyt kovasti mielenkiintoa, keskustelua ja on hipelöintietäisyydeltä sitäkin näyttävämpi.
Intend Hover -iskari. Ei, siitä ei ole unohdettu kierrejousta, vaan iskari on ilmatoiminen.
Pole Stamina ja Intend Infinity -keula. Paljasta pintaa (siis alumiinista sellaista) on tässä kokonaisuudessaan riittämiin!
Jatkoa jäljittelemättömälle alumiiniosaamiselle, mutta tällä kertaa hitsisaumojen kanssa. Saksalaisen insinöörin jälki näkyy Nicolain runkojen muotoilu ja designissa – mikä on hyvä asia. 
Nicolai käyttää myös EXT:n iskaria.
Laying the dimes!” Lanttien laittaminen jonoon sopii todellakin kuvaamaan Nicolai runkojen saumoja. 
Pinion-vaihdelaatikolla ja Gatesin hiilikuituhihnalla varustettu G1 olisi vähintäänkin mielenkiintoinen kokeiltava.
MRP 1X -ohjuri. Ketjunohjuri ei muutu paljoa tämän yksinkertaisemmaksi ja kevytrakenteisemmaksi. 39 g paino kelvannee myös grammanviilaajille.
Merkittävä uutuus MRP:ltä – ketjunohjurit sähköpyöriin! B-V4-malli sopii nimensä mukaisesti Boschin 4. sukupolven moottoriin ja S-E7/8-malli puolestaan Shimanon Steps 7000- ja 8000-sarjan ”sähkömyllyihin”. Huomattavaa on, että MRP:n ohjuri on Boschin virallinen suositus ohjuriksi heidän moottorinsa yhteyteen. 

Miksi sähköpyörään kannattaa lisätä ketjunohjuri? Samasta syystä kuin luomupyöräänkin, mutta sähköistetyissä menopeleissä ohjuri voi olla sitäkin tärkeämpi, sillä jos ketju joutuu väärään väliin, kun siihen kohdistuu moottorin ja kuskin kohdistama voima, jälki ei ole välttämättä kaunista. Summa summarum, näitä tulee löytymään pian hyllystä!
MRP AMg v2 -ketjunohjuri on yhden pysähdyksen paikka, mitä tulee ohjurin hankintaan. Se on muun muassa EWS-mestari Sam Hillin valinta.
MRP Wave Ring -rattaiden hammasprofiilia on ”hiottu” entisestään hiljaisempaan suuntaan ja vieläpä niin, että ketju pysyy paremmin paikallaan.
MRP:ltä on tulossa näkymättömiä, mutta sitäkin tuntuvampia uutuuksia keuloihin. Ensinnäkin, keulat varustetaan jatkoissa Norgliden-puslilla, minkä pitäisi lisätä alkuherkkyyttä entisestään. Toinen samaa ominaisuutta parantava tekijä on vaimennuspatruuna ja ilmajousen liikkuvissa osissa käytettävä ChocoLUXE-päällyste, joka vähentää kitkaa jopa 37 % (kyllä, tarkkaa hommaa…)

ChocoLUXE-osat ovat yhteensopivia jo hankittujen keulojen kanssa, eli päivitys on tehtävissä kohtuullisen helposti! Saatavuus ja hinnat selviävät, kun selviävät.
Testikappaleena hypisteltävänä oleva männänvarsi osoitti, että ero kitkassa on todellakin tuntuva.
MRP Bartlett on ”Super Enduro” -keula. Mikä se sellainen on tarkemmin käytännössä? Tuplakruunu, säädettävä joustomatka ja ennen kaikkea Boost-akseli dh-keuloista tutun 20 mm läpiakselin sijaan. Keula on myös täysin kotonaan dh-pyörän nokilla kevyestä 2,5 kg painostaan huolimatta! 
Down country, super enduro ja mitä näitä nyt oli? Bartlett on täsmäase viimeksi mainittuun.
MRP:n koko keulamallisto. Vasemmalta oikealle: Ribbon SL, Ribbon Air, Ribbon Coil ja viimeisenä Bartlett
Ramp Control Pro -patruuna mahdollistaa tutun Ramp Control -säädön lisäksi myös ilmatilavuuden säädön Huck Puck -palasilla.
Hazzard-iskari säilyy muuttumattomana toistaiseksi. Valmistajalta on kuitenkin tulossa merkittävä uutuus iskaripuolelle ja vieläpä pian – stay tuned!
Cane Creekin ja SKF:n yhteistyössä kehittämä keskiölaakeri lupaa huomattavasti pidempää käyttöikää, sillä laakeriosuus on täysin suojattu. Sininen polyymeriseos täyttää laakerin sisäosan kokonaan tarjoten samalla voitelua ja tiiviin laakerin. Laakeria mainostetaan lisäksi painepesurin kestäväksi. Odotamme mielenkiinnolla käyttökokemuksia ja tuleeko sama tekniikka leviämään myös keskiölaakereiden ulkopuolelle.
 
Mielenkiintoisena knoppitietona mainittakoon, että tekniikka ei ole uutta, vaan SKF on käyttänyt sitä aiemmin muun muassa elintarviketeollisuudessa.
Eurobike-katsaus ei olisi täydellinen ilman Chris Kingin ohjainlaakereita, joita on saatavilla melkein kaikissa kuviteltavissa olevissa väreissä ja malleissa. Takuu on myös luottamusta antavat 10 vuotta!
Sama pätee Chris Kingin ISO -napoihin. Tarjontaa on kaikilla akselistandardreilla, väreillä ja vapaarattailla. Uusi Micro Spline -standardi odottaa tosin vielä saapumistaan Kingin valikoimaan.
Enduro Bearings on tiettävästi ainoa polkupyörän laakereihin erikoistunut yritys. Jos pyörästäsi löytyy laakeri, Endurolta löytyy todennäköisesti siihen päivitysversio.
Sonin napadynamon sisuskalut. Napaa saa myös Boost-mitoituksella.
Käsintehdyt King Frame Works-rungot lähentelivät taidetta kaikkine yksityiskohtineen. Sitäkin hämmästyttävämpää oli, että kyseessä on yhden miehen yritys ja omistaja/hitsaaja/rungonrakentaja Mark sanoi tekevänsä noin 40 runkoa vuodessa, eikä King ole edes hänen päätyönsä! Toiset tekevät, muut puhuvat.
Lisää Pinion-fanitusta. Jos haluat tietää, miten vaihdelaatikko toimii käytännössä, lue Fillari-lehden 4/2019 numero!
Italialainen moottoripyöräpuolella tunnettu Braking-merkki tarjoaa jarruttimia myös fillareihin. Ps. näistä on tulossa tarkempaa infoa myöhemmin! 
Hopen Pro4 -napa valmistuksen eri vaiheissa. 
Rohkea, futuristinen… siihen positiiviset adjektiivit Bianchin sähköpyörästä mahdollisesti loppuvatkin. Jos ei muuta, niin muotoilu herättää ainakin huomiota.
Japanilaisjätti on lähtenyt myös gravel-markkinoille GRX-sarjalla.
Boxin 50-hampaiseen rieskaan ulottuva 9-vaihtainen voimansiirto vaikutti yllättävän asialliselta. Vaihdevivun tuntuma oli todella jämäkkä verrattuna markkinoilla oleviin suurpelureihin. 
Kotimainen Revonte esitteli portaattoman ja automaattisen sähköpyörän moottorinsa Eurobikessa. Kiinnostusta riitti koko nelipäiväisen messun ajan.
CVT-tekniikkaan pohjaava moottori pitää sisällään avustavan moottorin, portaattoman vaihdelaatikon ja pitkälle kehitetyn ohjauspiirin.
Laufin häkkyrähaarukka, Pinion-loota ja hihnaveto – tästä pyörästä eivät lopu kummallisuudet ja ominaisuudet kesken. Lyhyen parkkipaikkakurvailun perusteella kyseessä oli kuitenkin erittäin soiva peli.
Gatesin hiilikuituvahvistettu hihna.
Trefectan pyörä on suunniteltu sotilaskäyttöön. Kuvassa olevan mallin hinta on pyöreästi 50 000 € ja ensimmäinen 43 kappaleeen erä myytiin loppuun. Jokaiselle jotakin...

Tässä kaikki tällä kertaa! Kiitos, jos jaksoit lukea kaikki kuvatekstit tähän asti.

-Jukka Mäennenä

9.9.2019

Maastokuskin ajotekniikka – tärkeimmät taidot ja niiden harjoittelu

Lajin kuin lajin harjoitteleminen tapahtuu ennen kaikkea oma-aloitteisesti, mutta myös valmennuksen ja opetuksen kautta. Pelattiin sitten lentopalloa, hypättiin pituutta tai hevosella esteitä, valmennus kuuluu tavoitteelliseen harjoitteluun. Jos tavoitteet ovat erityisen korkealla, valmennus ei ole valinnaisuus, vaan pakollisuus – ainakin jossakin muodossa. Onkin erikoista, että niinkin teknisessä ja paljon nyansseja sisältävässä lajissa kuin maastopyöräily on herätty ajotekniikan opetuksen merkitykseen vasta parina viime vuotena. Tässä lyhyessä jutussa käydään läpi, että mitä ajotekniikkaopetuksesta voi hyötyä ja miksi sitä kannattaa ottaa ennemmin kuin myöhemmin.

Kuva: Elise Kulmala/Magnetphotography.com

Valmennuksesta ja oppimisesta

Valmentajalla on kolme tärkeää tehtävää täytettävänään: tarjota vankkaan osaamiseen nojaavaa ulkopuolista näkökulmaa, korjata ja ohjeistaa sekä innostaa harjoittelemaan. Moni pystyy raksittamaan ensimmäisen ruudun hyvin, toisessa kohdassa pitää pystyä huomioimaan yksilölliset seikat ja tottumukset, käytetty kieli ja ehkä myös ripaus pedagogiikkaa. Kolmas kohta, eli innostuksen ja motivaation lähteenä toimiminen onkin jo haastavampi ja jos nämä kaikki kolme kohtaa yhdistyvät, puhutaan huippuosaajasta.

Aja vain kovempaa” tai ”päästä jarrut irti” ovat neuvoja, jotka voivat tuoda halutun parannuksen, mutta jos niitä toistetaan kolmatta tai neljättä kertaa, on syytä miettiä, että voisiko ongelmaa lähestyä toisesta näkökulmasta ja hieman eri tavalla muotoilluin neuvoin. Hyvä valmentaja pystyy palastelemaan kokonaissuorituksen osiin, poimimaan onnistuneet ja kehittämistä vailla olevat osatekijät ja antamaan neuvoja, jotka toimivat juuri kyseisen yksilön kohdalla. Yhdellä voi toimia ”Katse eteen, rinta alas!”, toisella puolestaan ”Muista ajoasento!” ja kolmannella ”Kyynärpäät ulos, rennosti eteenpäin!” Kaikilla pyritään samaan asiaan, eli ajoasennon korjaamiseen. Hyvällä valmentajalla onkin syvä säkki erilaisia neuvoja, mielikuvia ja anekdootteja käytettävänään, josta hän osaa poimia juuri oikean joka tilanteeseen.

Jokaisella on heikkouksia ja vahvuuksia. Yksi voi ajaa suorilla osuuksilla lähes poimunopeutta, mutta jatkaa samaa kyytiä mutkiin, josta seuraa liinojen kiinni vetäminen silloin, kun sitä ei pitäisi tehdä. Toisella voi olla V8:n kokoinen aerobinen moottori, mutta sprinttikyky ja ajotekniikka ovat pullonkaulana. Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta näistä saa varmasti jo idean. Hyvä valmentaja pystyy muodostamaan nopeasti kuvan, että millä tasolla kuski on ja laahaako joku osa-alue selvästi perässä. Jos kyllä, onko se vain heikkous vai suoranainen rajoittaja? Näiden kahden ero on, että heikkous on… noh, heikkous, mutta rajoittaja toimi pullonkaulana ja estää kuskin kehittymisen tai tietyn suorituksen aikaan saamisen. Aloittelevalla maastokuskilla esimerkiksi painopisteen siirrot ja siitä johdettavat eturenkaan kevennys ja myöhemmin bunny hop ovat hyviä esimerkkejä rajoittajasta. Ajamaan pystyy kyllä ilmankin, mutta näiden perustaitojen oppiminen muuttaa ajamista siinä määrin, että polkuja katsoo aivan eri tavalla.

Peruspilarit

Asiayhteydestä riippumatta, lähes kaikilla lajeilla tai taidoilla on tietyt perustekijät, joihin kaikki ylemmän tason asiat perustuvat. Maastopyöräily ei ole tässä mielessä erilainen. ”Huiput ovat parempia perusteissa” on slogan, joka on melkein tatuoinnin arvoinen.

Katseen suuntaus. Katse, katse ja vielä kerran katse. Katseen tulisi olla suunnattuna kohti tavoitetta, eli riittävän pitkälle menosuuntaan. Maastonkohdasta riippuen se voi tarkoittaa seuraavan mutkan alkua tai keskiosaa, ponnistuskohtana toimivaa vinoa kiveä tai teknisen kivikon läpi vievää ajolinjaa. Mihin katse ei pitäisi olla suunnattuna, on liian lähelle eteen. Etukiekko renkaineen ei karkaa minnekään, vaikka silmät irrottaa siitä hetkeksi – ja mielellään pidemmäksikin aikaa.

Ajoasento. Katse ja ajoasento muodostavat pyöreästi 80 % ajotekniikasta. Kun ne ovat kunnossa ja löytyvät rutiininomaisesti, moni muu asia loksahtaa paikalleen kuin itsestään. Ajoasennolla tarkoitetaan tässä yhteydessä polkimilla seisovaa asentoa, jolle on ominaista eteenpäin suunnattu katse, voimakas taite lantiossa, rinta alhaalla, rento, mutta napakka ote tangosta, kyynärpäät sopivasti ulkona, polvet kevyesti koukistettuna, kantapäät hieman poljinakselien alla ja painopiste keskellä pyörää. Mitä tahansa polku tarjoaakin vastaan, hyvässä ajoasennossa on valmiudet reagoida siihen helposti ilman yllätyksiä. Alamäkikuski Greg Minnaarin ajoasento on kouluesimerkki. Imitointi ei ole pelkästään sallittua, vaan jopa toivottavaa.

Painopisteen siirrot. Eturengasta pitäisi pystyä keventämään ja nostamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Samoin myös takarengasta. Kun nämä onnistuvat peräkkäin sopivalla rytmillä ja liikkeeseen saadaan voimaa, ollaan bunny hopin äärellä. Kuski ei ole sidottu pyörään millään tapaa, joten pyörän päällä voi ja myös kannattaa liikkua eteen-taakse ja sivulta sivulle suunnassa. Lontooksi tälle on oma terminsäkin: bike body separation.Maastopyöräharrastuksen alkumetreillä olevalle painopisteen siirrot voivat tarkoittaa eturenkaan keventämistä esteiden kohdalla sen sijaan, että ajetaan vain entistä lujempaa päin. Kokeneempi kuski voi puolestaan hypätä bunny hopilla kokonaan kumpareen yli ja kiihdyttää vauhtia pumppaamalla vasta puolen muodon. pumpata vastapuolen.

Mutka-ajaminen on jo artikkelin veroinen aihe itsessään ja siitä löytää uusia ulottuvuuksia tai nyansseja melkein joka ajokerralla. On kuitenkin mahdollisesti huojentavaa kuulla, että se alkaa todennäköisesti luistamaan, kun yllä luetellut asiat saa kuntoon!

Nämä ja paljon muuta aina fysiikkapuolen harjoittelua myöten löytyvät tuoreesta Maastopyöräkirjasta, jonka voi ostaa omakseen kaupan puolelta. Vielä kattavamman lukukokemuksen saa kirjakombosta, joka sisältää myös aiemmin ilmestyneen Suuri Suomalainen Pyöräkirja -teoksen.

Kompastuskivet

Kompastuskiviä kutsutaan kompastuskiviksi, koska niihin kompuroidaan ja usein. Ja sanon tämän kokemuksesta, sillä olen hakannut muutamassa asiassa kypärää kuvainnollisesti puuhun pitkän aikaa, koska paremmasta ei ollut tietoa. Jo yksi ajotekniikkakerta voi välttää pitkältä kiertotieltä ja väärästä tekniikasta poisopettelulta, joka on yleensä yli kaksinkertainen työ verrattuna tilanteeseen, jossa oltaisiin päästy heti oikeaan tekniikan pariin.

Puutteet joissakin tai kaikissa edellisissä kohdissa ovat yleisiä ja usein korjattavaa löytyy enemmän kuin yhdeltä osa-alueelta. Jo yksittäinen ajotekniikkakerta tarjoaa usein pureksittavaa hyväksi aikaa, kunnes haluttu asento tai ajotekniikan osa-alue saadaan automaation asteelle. Kehittämisen kohteet eivät ole kuitenkaan välttämättä ainoastaan ohjaustangon ja satulan välissä. Kalustopuolesta lisää seuraavaksi.

Pielessä oleva pyöräsetuppi on ikävä ja hankala ajettava. Huonoissa säädöissä, vähemmän kuin ideaalilla mitoituksella, huonoilla renkailla, jarruilla tai jousituksella on vaikea ajaa. Tästä ei pääse yli, eikä ympäri. Sen sijaan. Kuskilla ja pyörällä pitäisi olla yhteinen intressi. Jos suuri osa keskittymisestä ja energiasta menee pyörän hallintaan ja arvauksiin, että mitä se seuraavaksi tapahtuu, kalustopuolta pitää säätää tai päivittää. Tätä ei välttämättä edes tiedosta ennen kuin pääsee ajamaan pyörällä, joka on tehty ja säädetty käyttöön, joka palvelee oikeasti ajoasi. Maastonkohdat, jotka olivat ennen vaikeita, saattavat mennä ohi huomaamatta. Tämän uskoo vasta, kun sen kokee.

Pyöräsetuppiin liittyen, poljinvalinta on myös mainitsemisen arvoinen seikka. Etenkin ajotekniikan opettelutarkoituksessa, avopolkimilla on mahdollista saada monia tuntuvia hyötyjä syystä, että ne ovat monessa mielessä itsensä rajoittavat niin, että ne ohjaavat automaattisesti oikean ajotekniikan suuntaan. Lukkopolkimilla ei voi sanoa samaa. Tsekkaa avopoljinopas alta, jos se meni ilmestymishetkellä ohi.

Vaikka runkogeometrian puolella on hoettu viime vuodet pitkää, loivaa ja matalaa lähes kyllästymiseen asti, sille on syynsä. Suurimmalla osaa kuskeista tällä tapaa mitoitettu pyörä on nopeampi, mutta ennen kaikkea myös helpompi ajaa. Mitä vauhdikkaampaa ajo on, sitä enemmän niin sanotun uuden koulukunnan geometrian tarjoamat hyödyt realisoituvat.

Mukavuusaluetta laajentamassa

Harjoittelun tulee olla haastavaa. Jos se on niin haastavaa, että ollaan selviytymisen asteella, uuden oppiminen tai totutusta poikkeavan ajotekniikan toteuttaminen ei yksinkertaisesti onnistu. Samaten liian helpon harjoitteen tekeminen kehittää vain vähän, jos laisinkaan. Esimerkiksi mutka-ajoa on hyvä harjoitella aluksi parkkipaikalla, mutta jos harjoittelun jättää vain tasaiselle sora- tai asfalttipinnalle, ei se kanna ikinä todelliseen maastoajoon.

Toisinaan täysin uuden ajamisen muodon tai alalajin harjoittelu voi antaa aivan uutta näkökulmaa ja laajentaa taitopohjaa. Esimerkiksi pumptrack-tai BMX-radalla ajaminen saattaa viedä (tai siis vie, jätetään jossittelu pois) ajotekniikkaa pumppaamisen, hyppäämisen ja vallimutka-ajon osalta parhaimmillaan kvanttihypyn verran eteenpäin. Bikeparkissa on mahdollista kerätä laskumetrejä ja sitä kautta kovassa vauhdissa saatavaa tekniikkatreeniä enemmän päivässä kuin kauramoottorin avulla on mahdollista ansaita viikossa.

Mukavuusalueelta poistuminen ei vaadi kuitenkaan aina pyörän tai alalajin vaihtoa. Pelkästään normaalin reittivalinnan muuttaminen, tiettyihin maastonkohtiin keskittyminen – olivat ne sitten laskuja, nousuja, teknisiä kivikkoja tai off-camber mutkia – kehittävät usein paremmin kuin vain kruisailumoodissa rullailu.

Tärkein seikka kaikista, on pitää ajaminen hauskana. Joskus tavoitteellinen harjoittelu ja hauskanpito nähdään toisensa poissulkevina asioina, mikä on turha ja usein myös haitallinen harhaluulo. Harjoittelu ja omien heikkouksien paikkaaminen ei ole aina pelkkää nousukiitoa ja hymyssä suin tekemistä, mutta palkinto on pitkällä aikavälillä moninkertainen.

Mitä paremmin homman osaa, sen hauskempaa se on ja sitä enemmän tästä mainiosta harrastuksesta saa irti.

Tämä toteutuu harvassa lajissa paremmin kuin maastopyöräilyssä. Mitä korkeampi taitotaso on, sitä monipuolisemmin ja mielikuvituksellisemmin ajolinjoja voi valita, mikä puolestaan nostaa hauskuuskerrointa. Vastaavasti, mitä parempi kuntopohja on, sitä liukkaammin pyörä liikkuu maastossa ja sitä paremmin ajotekniikan saa pidettyä hallussa. Lisäksi ajoa pystyy jatkamaan pidempään, tapahtui se sitten tasamaalla, vaihtelevassa maastossa tai ylös-alas alamäkisegmenttiä sessioiden.

Parhaimmillaan ajotekniikkaopetus toimii oikotienä tai kiihdytyskaistana ajotekniikan oppimiseen, lajin saloihin kiinni pääsyyn ja entistä antoisimpiin hetkiin pyörän päällä. Jos mietit, että hyötyisitkö ajotekniikan opetuksesta, vastaus on mitä todennäköisimmin kyllä. Alkuun pääsee kysymällä kokeneemmilta ajokavereilta vinkkiä, mutta intensiivinen parituntinen yksityisohjauksessa tai pienryhmässä antaa todennäköisesti uutta näkökulmaa ja ennen kaikkea suuntaa jatkoon, että mihin keskittää huomiota jatkossa.

Miten tästä eteenpäin?

Ajotekniikan harjoittelu on jatkuvaa ja ”valmista” ei tule koskaan, mikä on yksi tämän lajin viehätyksiä. Aina voi oppia enemmän ja pyöränkäsittelytaidoilla ei ole ylärajaa. Tämän jutun pääkohdat ja mahdolliset käytännön toimet ovat listattuna alla.

  • Suuri osa ajotaidoista on intuition vastaisia ja siksi haastavia oppia.
  • Pyydä vinkkejä ja neuvoa kokeneemmilta ajokavereilta.
  • Opiskele myös teoriapuolta videojen, kirjojen yms. avulla.
  • Tee säännöllisiä ajotekniikkaan keskittyviä ajokertoja tai harjoitteita. Kruisailumoodissa ajaminen täyttää harvoin tavoitteellisen harjoittelun tunnusmerkit.
  • Ota ajotekniikkaopetusta.Vaihtoehdoista ei ole pulaa, valitse pätevältä vaikuttava ohjaaja/valmentaja, jonka kanssa tulet juttuun.
  • Muista pitää hauskaa pyörän päällä! Mitä hauskempaa homma on, sitä paremmin ajo sujuu ja vastaavasti toisin päin.

 

-Jukka Mäennenä

24.7.2019