Maastokuskin ajotekniikka – tärkeimmät taidot ja niiden harjoittelu

Lajin kuin lajin harjoitteleminen tapahtuu ennen kaikkea oma-aloitteisesti, mutta myös valmennuksen ja opetuksen kautta. Pelattiin sitten lentopalloa, hypättiin pituutta tai hevosella esteitä, valmennus kuuluu tavoitteelliseen harjoitteluun. Jos tavoitteet ovat erityisen korkealla, valmennus ei ole valinnaisuus, vaan pakollisuus – ainakin jossakin muodossa. Onkin erikoista, että niinkin teknisessä ja paljon nyansseja sisältävässä lajissa kuin maastopyöräily on herätty ajotekniikan opetuksen merkitykseen vasta parina viime vuotena. Tässä lyhyessä jutussa käydään läpi, että mitä ajotekniikkaopetuksesta voi hyötyä ja miksi sitä kannattaa ottaa ennemmin kuin myöhemmin.

Kuva: Elise Kulmala/Magnetphotography.com

Valmennuksesta ja oppimisesta

Valmentajalla on kolme tärkeää tehtävää täytettävänään: tarjota vankkaan osaamiseen nojaavaa ulkopuolista näkökulmaa, korjata ja ohjeistaa sekä innostaa harjoittelemaan. Moni pystyy raksittamaan ensimmäisen ruudun hyvin, toisessa kohdassa pitää pystyä huomioimaan yksilölliset seikat ja tottumukset, käytetty kieli ja ehkä myös ripaus pedagogiikkaa. Kolmas kohta, eli innostuksen ja motivaation lähteenä toimiminen onkin jo haastavampi ja jos nämä kaikki kolme kohtaa yhdistyvät, puhutaan huippuosaajasta.

Aja vain kovempaa” tai ”päästä jarrut irti” ovat neuvoja, jotka voivat tuoda halutun parannuksen, mutta jos niitä toistetaan kolmatta tai neljättä kertaa, on syytä miettiä, että voisiko ongelmaa lähestyä toisesta näkökulmasta ja hieman eri tavalla muotoilluin neuvoin. Hyvä valmentaja pystyy palastelemaan kokonaissuorituksen osiin, poimimaan onnistuneet ja kehittämistä vailla olevat osatekijät ja antamaan neuvoja, jotka toimivat juuri kyseisen yksilön kohdalla. Yhdellä voi toimia ”Katse eteen, rinta alas!”, toisella puolestaan ”Muista ajoasento!” ja kolmannella ”Kyynärpäät ulos, rennosti eteenpäin!” Kaikilla pyritään samaan asiaan, eli ajoasennon korjaamiseen. Hyvällä valmentajalla onkin syvä säkki erilaisia neuvoja, mielikuvia ja anekdootteja käytettävänään, josta hän osaa poimia juuri oikean joka tilanteeseen.

Jokaisella on heikkouksia ja vahvuuksia. Yksi voi ajaa suorilla osuuksilla lähes poimunopeutta, mutta jatkaa samaa kyytiä mutkiin, josta seuraa liinojen kiinni vetäminen silloin, kun sitä ei pitäisi tehdä. Toisella voi olla V8:n kokoinen aerobinen moottori, mutta sprinttikyky ja ajotekniikka ovat pullonkaulana. Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta näistä saa varmasti jo idean. Hyvä valmentaja pystyy muodostamaan nopeasti kuvan, että millä tasolla kuski on ja laahaako joku osa-alue selvästi perässä. Jos kyllä, onko se vain heikkous vai suoranainen rajoittaja? Näiden kahden ero on, että heikkous on… noh, heikkous, mutta rajoittaja toimi pullonkaulana ja estää kuskin kehittymisen tai tietyn suorituksen aikaan saamisen. Aloittelevalla maastokuskilla esimerkiksi painopisteen siirrot ja siitä johdettavat eturenkaan kevennys ja myöhemmin bunny hop ovat hyviä esimerkkejä rajoittajasta. Ajamaan pystyy kyllä ilmankin, mutta näiden perustaitojen oppiminen muuttaa ajamista siinä määrin, että polkuja katsoo aivan eri tavalla.

Peruspilarit

Asiayhteydestä riippumatta, lähes kaikilla lajeilla tai taidoilla on tietyt perustekijät, joihin kaikki ylemmän tason asiat perustuvat. Maastopyöräily ei ole tässä mielessä erilainen. ”Huiput ovat parempia perusteissa” on slogan, joka on melkein tatuoinnin arvoinen.

Katseen suuntaus. Katse, katse ja vielä kerran katse. Katseen tulisi olla suunnattuna kohti tavoitetta, eli riittävän pitkälle menosuuntaan. Maastonkohdasta riippuen se voi tarkoittaa seuraavan mutkan alkua tai keskiosaa, ponnistuskohtana toimivaa vinoa kiveä tai teknisen kivikon läpi vievää ajolinjaa. Mihin katse ei pitäisi olla suunnattuna, on liian lähelle eteen. Etukiekko renkaineen ei karkaa minnekään, vaikka silmät irrottaa siitä hetkeksi – ja mielellään pidemmäksikin aikaa.

Ajoasento. Katse ja ajoasento muodostavat pyöreästi 80 % ajotekniikasta. Kun ne ovat kunnossa ja löytyvät rutiininomaisesti, moni muu asia loksahtaa paikalleen kuin itsestään. Ajoasennolla tarkoitetaan tässä yhteydessä polkimilla seisovaa asentoa, jolle on ominaista eteenpäin suunnattu katse, voimakas taite lantiossa, rinta alhaalla, rento, mutta napakka ote tangosta, kyynärpäät sopivasti ulkona, polvet kevyesti koukistettuna, kantapäät hieman poljinakselien alla ja painopiste keskellä pyörää. Mitä tahansa polku tarjoaakin vastaan, hyvässä ajoasennossa on valmiudet reagoida siihen helposti ilman yllätyksiä. Alamäkikuski Greg Minnaarin ajoasento on kouluesimerkki. Imitointi ei ole pelkästään sallittua, vaan jopa toivottavaa.

Painopisteen siirrot. Eturengasta pitäisi pystyä keventämään ja nostamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Samoin myös takarengasta. Kun nämä onnistuvat peräkkäin sopivalla rytmillä ja liikkeeseen saadaan voimaa, ollaan bunny hopin äärellä. Kuski ei ole sidottu pyörään millään tapaa, joten pyörän päällä voi ja myös kannattaa liikkua eteen-taakse ja sivulta sivulle suunnassa. Lontooksi tälle on oma terminsäkin: bike body separation.Maastopyöräharrastuksen alkumetreillä olevalle painopisteen siirrot voivat tarkoittaa eturenkaan keventämistä esteiden kohdalla sen sijaan, että ajetaan vain entistä lujempaa päin. Kokeneempi kuski voi puolestaan hypätä bunny hopilla kokonaan kumpareen yli ja kiihdyttää vauhtia pumppaamalla vasta puolen muodon. pumpata vastapuolen.

Mutka-ajaminen on jo artikkelin veroinen aihe itsessään ja siitä löytää uusia ulottuvuuksia tai nyansseja melkein joka ajokerralla. On kuitenkin mahdollisesti huojentavaa kuulla, että se alkaa todennäköisesti luistamaan, kun yllä luetellut asiat saa kuntoon!

Nämä ja paljon muuta aina fysiikkapuolen harjoittelua myöten löytyvät tuoreesta Maastopyöräkirjasta, jonka voi ostaa omakseen kaupan puolelta. Vielä kattavamman lukukokemuksen saa kirjakombosta, joka sisältää myös aiemmin ilmestyneen Suuri Suomalainen Pyöräkirja -teoksen.

Kompastuskivet

Kompastuskiviä kutsutaan kompastuskiviksi, koska niihin kompuroidaan ja usein. Ja sanon tämän kokemuksesta, sillä olen hakannut muutamassa asiassa kypärää kuvainnollisesti puuhun pitkän aikaa, koska paremmasta ei ollut tietoa. Jo yksi ajotekniikkakerta voi välttää pitkältä kiertotieltä ja väärästä tekniikasta poisopettelulta, joka on yleensä yli kaksinkertainen työ verrattuna tilanteeseen, jossa oltaisiin päästy heti oikeaan tekniikan pariin.

Puutteet joissakin tai kaikissa edellisissä kohdissa ovat yleisiä ja usein korjattavaa löytyy enemmän kuin yhdeltä osa-alueelta. Jo yksittäinen ajotekniikkakerta tarjoaa usein pureksittavaa hyväksi aikaa, kunnes haluttu asento tai ajotekniikan osa-alue saadaan automaation asteelle. Kehittämisen kohteet eivät ole kuitenkaan välttämättä ainoastaan ohjaustangon ja satulan välissä. Kalustopuolesta lisää seuraavaksi.

Pielessä oleva pyöräsetuppi on ikävä ja hankala ajettava. Huonoissa säädöissä, vähemmän kuin ideaalilla mitoituksella, huonoilla renkailla, jarruilla tai jousituksella on vaikea ajaa. Tästä ei pääse yli, eikä ympäri. Sen sijaan. Kuskilla ja pyörällä pitäisi olla yhteinen intressi. Jos suuri osa keskittymisestä ja energiasta menee pyörän hallintaan ja arvauksiin, että mitä se seuraavaksi tapahtuu, kalustopuolta pitää säätää tai päivittää. Tätä ei välttämättä edes tiedosta ennen kuin pääsee ajamaan pyörällä, joka on tehty ja säädetty käyttöön, joka palvelee oikeasti ajoasi. Maastonkohdat, jotka olivat ennen vaikeita, saattavat mennä ohi huomaamatta. Tämän uskoo vasta, kun sen kokee.

Pyöräsetuppiin liittyen, poljinvalinta on myös mainitsemisen arvoinen seikka. Etenkin ajotekniikan opettelutarkoituksessa, avopolkimilla on mahdollista saada monia tuntuvia hyötyjä syystä, että ne ovat monessa mielessä itsensä rajoittavat niin, että ne ohjaavat automaattisesti oikean ajotekniikan suuntaan. Lukkopolkimilla ei voi sanoa samaa. Tsekkaa avopoljinopas alta, jos se meni ilmestymishetkellä ohi.

Vaikka runkogeometrian puolella on hoettu viime vuodet pitkää, loivaa ja matalaa lähes kyllästymiseen asti, sille on syynsä. Suurimmalla osaa kuskeista tällä tapaa mitoitettu pyörä on nopeampi, mutta ennen kaikkea myös helpompi ajaa. Mitä vauhdikkaampaa ajo on, sitä enemmän niin sanotun uuden koulukunnan geometrian tarjoamat hyödyt realisoituvat.

Mukavuusaluetta laajentamassa

Harjoittelun tulee olla haastavaa. Jos se on niin haastavaa, että ollaan selviytymisen asteella, uuden oppiminen tai totutusta poikkeavan ajotekniikan toteuttaminen ei yksinkertaisesti onnistu. Samaten liian helpon harjoitteen tekeminen kehittää vain vähän, jos laisinkaan. Esimerkiksi mutka-ajoa on hyvä harjoitella aluksi parkkipaikalla, mutta jos harjoittelun jättää vain tasaiselle sora- tai asfalttipinnalle, ei se kanna ikinä todelliseen maastoajoon.

Toisinaan täysin uuden ajamisen muodon tai alalajin harjoittelu voi antaa aivan uutta näkökulmaa ja laajentaa taitopohjaa. Esimerkiksi pumptrack-tai BMX-radalla ajaminen saattaa viedä (tai siis vie, jätetään jossittelu pois) ajotekniikkaa pumppaamisen, hyppäämisen ja vallimutka-ajon osalta parhaimmillaan kvanttihypyn verran eteenpäin. Bikeparkissa on mahdollista kerätä laskumetrejä ja sitä kautta kovassa vauhdissa saatavaa tekniikkatreeniä enemmän päivässä kuin kauramoottorin avulla on mahdollista ansaita viikossa.

Mukavuusalueelta poistuminen ei vaadi kuitenkaan aina pyörän tai alalajin vaihtoa. Pelkästään normaalin reittivalinnan muuttaminen, tiettyihin maastonkohtiin keskittyminen – olivat ne sitten laskuja, nousuja, teknisiä kivikkoja tai off-camber mutkia – kehittävät usein paremmin kuin vain kruisailumoodissa rullailu.

Tärkein seikka kaikista, on pitää ajaminen hauskana. Joskus tavoitteellinen harjoittelu ja hauskanpito nähdään toisensa poissulkevina asioina, mikä on turha ja usein myös haitallinen harhaluulo. Harjoittelu ja omien heikkouksien paikkaaminen ei ole aina pelkkää nousukiitoa ja hymyssä suin tekemistä, mutta palkinto on pitkällä aikavälillä moninkertainen.

Mitä paremmin homman osaa, sen hauskempaa se on ja sitä enemmän tästä mainiosta harrastuksesta saa irti.

Tämä toteutuu harvassa lajissa paremmin kuin maastopyöräilyssä. Mitä korkeampi taitotaso on, sitä monipuolisemmin ja mielikuvituksellisemmin ajolinjoja voi valita, mikä puolestaan nostaa hauskuuskerrointa. Vastaavasti, mitä parempi kuntopohja on, sitä liukkaammin pyörä liikkuu maastossa ja sitä paremmin ajotekniikan saa pidettyä hallussa. Lisäksi ajoa pystyy jatkamaan pidempään, tapahtui se sitten tasamaalla, vaihtelevassa maastossa tai ylös-alas alamäkisegmenttiä sessioiden.

Parhaimmillaan ajotekniikkaopetus toimii oikotienä tai kiihdytyskaistana ajotekniikan oppimiseen, lajin saloihin kiinni pääsyyn ja entistä antoisimpiin hetkiin pyörän päällä. Jos mietit, että hyötyisitkö ajotekniikan opetuksesta, vastaus on mitä todennäköisimmin kyllä. Alkuun pääsee kysymällä kokeneemmilta ajokavereilta vinkkiä, mutta intensiivinen parituntinen yksityisohjauksessa tai pienryhmässä antaa todennäköisesti uutta näkökulmaa ja ennen kaikkea suuntaa jatkoon, että mihin keskittää huomiota jatkossa.

Miten tästä eteenpäin?

Ajotekniikan harjoittelu on jatkuvaa ja ”valmista” ei tule koskaan, mikä on yksi tämän lajin viehätyksiä. Aina voi oppia enemmän ja pyöränkäsittelytaidoilla ei ole ylärajaa. Tämän jutun pääkohdat ja mahdolliset käytännön toimet ovat listattuna alla.

  • Suuri osa ajotaidoista on intuition vastaisia ja siksi haastavia oppia.
  • Pyydä vinkkejä ja neuvoa kokeneemmilta ajokavereilta.
  • Opiskele myös teoriapuolta videojen, kirjojen yms. avulla.
  • Tee säännöllisiä ajotekniikkaan keskittyviä ajokertoja tai harjoitteita. Kruisailumoodissa ajaminen täyttää harvoin tavoitteellisen harjoittelun tunnusmerkit.
  • Ota ajotekniikkaopetusta.Vaihtoehdoista ei ole pulaa, valitse pätevältä vaikuttava ohjaaja/valmentaja, jonka kanssa tulet juttuun.
  • Muista pitää hauskaa pyörän päällä! Mitä hauskempaa homma on, sitä paremmin ajo sujuu ja vastaavasti toisin päin.

 

-Jukka Mäennenä

24.7.2019